Kaksi upeaa taidekotia: Kirpilä ja Reitz

kirpilä.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Reitzin säätiön kokoelmat ja Taidekoti Kirpilä 

Mielestäni jokainen suomalainen ansaitsee elämäänsä töölöläismummun, joka asuu pompöösissä kattohuoneistossa mielettömillä näkymillä, kerää upeaa suomalaista taidetta ja jolla on kodin perällä valtava Steinway-flyygeli tai asehuone. Toisin sanoen: kaikilla pitäisi olla mahdollisuus vierailla silloin tällöin aidossa kulttuurikodissa.

Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että ihan jokaisella ei ole tällaista varakasta ja hienostunutta mummua (esimerkiksi itselläni ei ole), ja siksi on kerrassaan ilahduttavaa, että meillä jokaisella on kuitenkin pääsy tällaiseen töölöläiskotiin. Ilmaiseksi

Vierailtuani kahdessa ainutlaatuisessa taidekodissa Töölössä tulin siihen tulokseen, että ihan jokaisen kannattaa käydä jossain vaiheessa sekä Taidekoti Kirpilässä että Reitzin museossa.

Nyt vien teidät tekstin muodossa vierailulle näihin paikkoihin. Mikäli ette ole vielä näissä paikoissa vierailleet, uskon että pian löydätte sisimmästänne palavan halun päästä näkemään nämä oikeasti.

kirpilä13.jpg

kirpilä2.jpg

Taidekoti Kirpilä

Töölössä, Hesperian puiston laidalla on kaunis 1930-luvun kivitalo. Summeria soittamalla pääsee sisään, sitten hissillä ylimpään kerrokseen. Ovikellon soittaminen jännittää vähäsen, mutta palkitsee heti. Oven avaa ystävällinen museo-opas, joka toivottaa tervetulleeksi Taidekoti Kirpilään. Ota kengät pois, jätä takki naulaan, tule sisään ja nauti.

Vau. Ensimmäisenä vierailijan ottaa vastaan Helene Schjerfbeckin kaksi maalausta, Sepän tytär (1928) ja Måsse II (1943). Maalauksia on miltei lattiasta kattoon, ja aluksi tuntuu, että huoneita on silmänkantamattomiin. Ja onhan niitä, läpitalon asunto on yli 300 neliön kokoinen.

Reumalääkäri Juhani Kirpilä (1931 - 1988) asui täällä elämänkumppaninsa antiikkikauppias Karl Rosenqvistin kanssa kuolemaansa saakka. Hän oli todellinen taiteen rakastaja ja keräsi yli 500 teoksen kokoleman elinaikanaan. Kokoelma koostuu miltei kokonaan suomalaisista teoksista ja sisältää paljon myös modernia taidetta. Kirpilä testamenttasi kotinsa, kokoelmansa ja omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle, jotta kaikki pääsisivät nauttimaan hänen keräämästään taiteesta ilmaiseksi. Kirpilän kuoltua kodista vietiin paljon huonekaluja pois, ripustusta karsittiin hieman (Kirpilän aikana taidetta roikkui jopa ovenkarmien yli) ja paikkaa muokattiin yleisölle sopivaksi. Taidekoti avattiin kesäkuussa 1992, minkä jälkeen siellä on käynyt tuhansia ihmisiä vuosittain. 

kirpilä23.jpg

kirpilä4.jpg

Kirpilä ja Rosenqvist, eli Jussi ja Kalle elivät kiehtovaa elämää. Minua viehättää erityisesti se, että he järjestivät keväisin ystävilleen kaksipäiväiset Kastanjankukkajuhlat, ja olivat muutenkin vieraanvaraisia ja sosiaalisesti aktiivisia ihmisiä. Kirpilä ei kuitenkaan halunnut viettää aikaa erityisemmin taiteilijoiden kanssa, hän vain halusi ostaa taidetta heiltä. Kuvaavaa on, että hän ei esimerkiksi erityisesti halunnut, että Kulttuurirahasto jakaisi hänen nimissään stipendejä taiteilijoille, sillä "ei heidän ryyppäämistään tarvitse tukea". Mieluummin varoilla ostettaisiin lisää taidetta, ja tällä tavalla tuettaisiin taiteilijoita. Kotona ollessaan Kirpilä kuulemma vain istuskeli huoneissaan ja tuijotti hankkimaansa taidetta ihastuneena. 

On kiinnostavaa, että Taidekodissa vaiettiin pitkään Juhani Kirpilän homoseksuaalisuudesta. Taidekodin avaamisen aikaan tästä ei ollut vielä täysin neutraalia puhua, olihan homoseksuaalisuus poistettu sairausluokituksistakin vasta kymmenisen vuotta aiemmin, vuonna 1981.

Nyt ajat ovat kuitenkin muuttuneet, ja tämä näkyy upealla tavalla muun muassa siinä, että viime vuodesta lähtien Kirpilässä on alettu pitää kerran kuussa queer-opastuksia. Niissä opas Karoliina Arola avaa taiteeseen näkökulmia, joita ei perinteisessä taidehistoriassa ole huomioitu. Mukana on myös kiinnostavaa taustoitusta kulttuurihistoriasta.

"Seksuaalisuus määriteltiin identiteetiksi vasta 1890-luvulla, sitä ennen se oli vain tekoja."

kirpilä6.jpg

kirpilä5.jpg

Arola oli muutenkin ilmiömäinen opas. Siskoni Sofia (jonka kanssa kävin Kirpilässä) sanoi, että Arola oli itsekin kuin taideteos - tähän on helppo yhtyä. Hän kertoi mielettömällä intohimolla ja asiantuntemuksella eri teoksista. Niitä on tosiaan yli 500, joista noin 300 on näytillä, joten Kirpilä on paikka, johon on pakko palata - yhdellä kertaa sitä ei kykene sulattamaan.

Siellä on myös muita teemaopastuksia, esimerkiksi tänä keväänä muotia maalauksissa, kuolemaa teoksissa ja erilaisia muotokuvaopastuksia. Lisäksi siellä järjestetään konsertteja sekä Lasten sunnuntai, seuraava aivan pian, eli 8.4. Kannattaa katsoa tapahtumakalenterista tai fb-sivuilta.

Ja kuten sanottu, tämän kaiken herkun pääsee nauttimaan maksutta. Kiitos Juhani Kirpilä tästä lahjastasi maailmalle!

kirpilä8.jpg

kirpilä12.jpg

kirpilä18.jpg

Reitzin säätiön kokoelmat

Etu-Töölössä, Eliten talon ylimmässä kuudennessa kerroksessa on niin ikään salattu helmi, jonka tunnelmaan voi uppoutua täysin. Reitzin museo on kuuluisan rakennuttajan Lauri Reitzin (18931959) perintö maailmalle. Hän oli menestynyt suurgrynderi, joka loi omaisuutensa tyhjästä rakennuttamalla Helsinkiin, etenkin Töölöön laadukkaita kivitaloja (niitä, joiden neliöhinnat huitelevat nykyään jossain 8000 eurossa). Reitz oli myös innokas taidekerääjä, ja maalaustaiteen lisäksi kokoelmasta löytyy posliini- ja hopeaesinekokoelma sekä asehuone, jossa on tietenkin aito haarniska. (Kyllä ihmisellä nyt oma asehuone on oltava.)

Museo on ollut avoinna yleisölle aina vuodesta 1972, ja siitä lähtien myös kodin taidekokoelmaa on kartutettu vuosittain. Perheen varat nimittäin säätiöitiin, ja omaisuuden tuotoilla voidaan tehdä hienoja taidehankintoja. Paikalla on aina oppaita, jotka pitävät intohimoisia kierroksia, ja joilta voi kysyä ihan mitä tahansa teoksista.

reitz.jpg

reitz2.jpg

Olin haltioissani siitä, miten paljon hienoa suomalaista taidetta on saatu kerättyä näiden seinien sisään. On Albert Edelfeltiä, Aukusti Uotilaa ja Pekka Halosta. Kun monet Kirpilän teoksista ovat moderneja, niin Reitz keskittyy vahvasti kultakauteen.

Vielä enemmän haltioissani olin siitä, miten paljon naisten tekemää taidetta kokoelmassa on näytillä. Lauri Reitz osti vain sellaista taidetta, josta hän aidosti piti, joskin hän piti taidetta hyvänä sijoituskohteena. Hänen onnekseen hän piti sellaisten maalareiden teoksista kuin Maria Wiik, Amélie Lundhal ja Hanna Frosterus-Segerstråhle, jotka olivat pidettyjä taiteilijoita, mutta (yllättävää!) joiden teosten hinnat olivat matalampia kuin miestaiteilijoiden. Nykyään nämä ovat mittaamattoman arvokkaita. Monista teoksista löytyy hienoista yhteiskuntakritiikkiä: Maria Wiikin Yksin kotona (1885) kuvaa sydäntäsärkevästi, miten pieni torpparinpoika odottaa kotona yksin, että perhe tulisi kotiin. (Erityisen sydäntä särkevän tästä teoksesta (alla) tekee se, että se näyttää hieman vanhemmalta Alpulta.) 

reitz11.jpg

reitz5.jpg

Erityisen ilahtunut olin Helene Schjerfbeckin teoksista. Ne ovat niin kauniita ja monipuolisia, kuten tiedätte Schjerfbeckin teokset muuttuivat tyylillisesti, mitä vanhemmaksi maalari tuli. Esillä on esimerkiksi Ingrid Bergmanin aiemmin omistama Kalifornialainen sekä Tyttö punaisella sohvalla (alla), joka näyttää siltä kuin tyttö lööbaisi ja katsoisi padilta Netflixiä. (Se on maalattu 1882.)

Hopeaesineistä on mainittava Suomen ensimmäinen tunnettu kakkulapio vuodelta 1760 (upeaa!) ja asehuoneesta miekat, pistoolit ja keskiaikainen "sarjatuliase", eli jousi jolla pystyy ampumaan kahdeksan nuolta minuutissa. Tämän lisäksi kokoelmassa on Agricolan satoja vuosia vanha Se Wsi Testamentti, josta tiedän, että historianopettajasiskoni on syvästi vaikuttunut.

reitz13.jpg

reitz7.jpg

Erityisen viehättävää mielestäni on se, että huoneet on nimetty sen mukaan, mitä niissä on: Kustavilainen huone, Biedermeier-huone, sali, musiikkihuone. Aloin hekumoida ajatuksella, että nimeäisin oman asuntoni huoneita samalla metodilla. No, tällä hetkellä mulla voisi olla saarahelkalalainen huone, sillä hänen taidettaan mulla on seinällä.

Ja vaikka tänne tultiin katsomaan taidetta, niin yhtä paljon ihastuin huoneiden upeisiin tapetteihin, katon mielettömään kuviointiin sekä kauniisiin lattioihin ja mattoihin. Tällainen pieteetillä rakentaminen on toki vähintä, mitä kulttuurikodilta voi odottaa, mutta kyllä se silti ihastuttaa. Reitzin museojohtaja Jaana Cawén tiesi kertoa hauskan yksityiskohdan: Reitzillä oli tapana asennuttaa tällaisten isojen asuntojen ruokasalin pöydän alle nappula, jota jalalla painamalla rouva saattoi kutsua keittiöstä palveluskuntaa. Sellainen on yhä tämänkin asunnon entisen ruokasalin kohdalla, joskin nyt maton alla.

reitz8.jpg

reitz12.jpg

Verratkaa, sama malli, eri tekijä: Albert Edelfeltin Pariisilainen kaunotar (1874) ja Adolf von Beckerin Pariisitar (1882).

reitz9.jpg

DSC_1070.jpg

Molemmat taidekodit ovat auki sunnuntaisin ja keskiviikkoisin. Lisäksi ilahduttava tieto on, että Reitzin museosta voi tilata veloituksetta(!) aukioloajan ulkopuolella ryhmäopastuksia vähintään kymmenen hengen ryhmille. Aloin heti suunnitella sellaista, että kutsuisi hyvän ja kulturellin jengin kokoon, käivisi tuolla opastuksella ja menisi siitä hissillä alas Eliteen lounaalle. Tämä toimisi muuten nerokkaasti myös jonkun sivistyksen ihmisen polttariohjelmistona. Kirpilään pääsee myös opastetulle kierrokselle aukioloaikojen ulkopuolella, maksua vastaan.

Joka tapauksessa, kuten sanoin: nämä paikat ovat todellisia kulttuurikoteja. Voin koko sydämestäni suositella vierailemaan molemmissa, ei kuitenkaan samana päivänä, vaikka ovatkin alle puolen kilometrin päässä toisistaan. Niissä on niin paljon sulateltavaa, ettei sydän tai mieli kestä enempää yhteen päivään.

 

Taidekoti Kirpilä: Pohjoinen Hesperiankatu 7, 6. krs, auki ke 14–18, su 12–16

Reitzin säätiön kokoelmat: Apollonkatu 23 B 64, 6. krs, auki ke ja su klo 1517

 

OLETTEKO KÄYNEET KUMMASSAKAAN? 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Previous
Previous

Lapselle sijoittaminen: näin teen sen käytännössä

Next
Next

Pääsiäisenä voin hyvin (ja vähän huonosti)