Kauneinta mitä olen aikoihin lukenut

syvien pohdintojen jaosto.jpg

En halua hypettää liikaa, sillä omalla kohdalla kirjoille osoitetut ylisanat aiheuttavat vastareaktion. Mutta sanon sen, että jos maailmassa olisi enemmän kirjoja, jotka olisivat kuin Syvien pohdintojen jaosto, lukisin luultavasti ihan koko ajan.

Juuri ilmestynyt Jenny Offillin kirjoittama teos tarjoaa ihania ja rehellisiä oivalluksia rakkaudesta ja parisuhteesta. Ja oikeastaan juuri sellaisesta parisuhteesta, joka minua kiinnostaa. Minua ei nimittäin ole hirveästi kiinnostanut sellainen girl meets boy kama enää vuosiin. Ehkä se johtuu siitä, että olen itse seurustellut pian saman miehen kanssa kymmenen vuotta. Sen sijaan se, mitä tapahtuu sen onnellisen lopun jälkeen, on äärimmäisen kiinnostavaa. Ja siitä kirjoitetaan paljon vähemmän, koska se ei ole niin seksikästä ja siinä ei ole niin suuria tunteita kuin vastarakastumisessa. Vaikka omasta mielestäni siinä saattaa olla jopa kyseessä paljon suuremmat ja syvemmät tunteet. 

syvien pohdintojen jaosto2.jpg

Offilin kirja on myös sellainen, että siitä tekisi mieli lukea kohtia ääneen koko ajan. Rakastin vaikka tätä kohtaa, joka kuvaa omaa vanhenemistani niin hyvin: 

Aiemmin hän pilkkasi niitä, ihmisiä joka kulkevat onnellisuuskarttoineen ja kiitollisuuspäiväkirjoineen ja kierrätetyistä autonrenkaista tehtyine kasseineen. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että vanhenemiseen liittyviin totuuksiin kuuluu pilkattavien asioiden jatkuva väheneminen, kunnes lopulta jäljellä ei ole mitään, minkä voisi täysin varmasti sulkea itsensä ulkopuolelle.

Tai tätä kohtaa, joka kertoo vanhemmuudesta:

Vaimo on myös vuosia sitten luopunut oikeydestaan itsetuhoon. Pikkuprintti synnytystodistuksessa, hänen ystävänsä sanoo. 

Kirja on myös hyvällä tavalla täynnä kummallisia intertekstuaalisuuksia, lainaillaan, sellaisia, jotka ennemminkin luovat tunnelmaa kuin kertoisivat mistään. Ennen kaikkea Offilistä huomaa, että hän on älykäs, lukenut ja ajattelee terävästi. Tulee mieleen vähän Siri Hustvedt, mutta ei missään tapauksessa samanlainen.

Jännintä on se, että kirjan tarina ei oikeastaan ole juuri mitään. Mennään yhteen, tulee lapsi, mitä seuraavaksi. Mutta kuten ehkä huomaatte, se ei ole se pointti. Suosittelen tätä ihmiselle, jotka tykkäävät kepeästä ja älykkäästä mutta samalla syvällisestä ja oikeastaan aika raskaastakin tekstistä. Suosittelen tätä ihan kaikille. 

 

*Sain kirja kustantajaltani eli Gummerukselta. 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Previous
Previous

Äidin ja lapsen onni kohtasivat merellä

Next
Next

Sinun onni ei ole minun onni