Unelmat syntyvät riippumatossa

Aaah! Mä olen niin iloinen, kun olen löytänyt Didistä itselleni sielunsiskon minulle tärkeässä asiasa: unelmoinnissa!

Olen puhunut siitä, miten tärkeä osa mun elämääni haaveilu on. Sellainen päiväunelmointi, jossa mietiskellään, mitä kaikkea kivaa elämä voisi joskus tarjota. Puolisoni ei kuitenkaan ole yhtään tällainen unelmoija, musta pikemminkin tuntuu, että häntä jotenkin ahdistaa mun haaveilu. Kai se ajattelee, että unelmointi tarkoittaa, ettei olisi tyytyväinen nykyhetkeen tai haluaisi paeta jotain – tai että nyt pitäisi alkaa välittömästi edistämään jotain hassua hanketta. Mutta joo, ei mun pidä liikaa mennä puolison pään sisälle tässä asiassa. (Tai voisin toki kysyä asiasta, mutta se nyt olisi liian helppoa. Parempi spekuloida hänen mielenliikkeitään itsekseen omassa julkisessa blogissa.)

Joka tapauksessa, nyt minulla on pieni ihminen, joka rakastaa unelmia yhtä paljon kuin minäkin. Eilen vauvelon päiväunten aikaan keitin kahvin ja pyysin typykän mun kanssa riippumattoon makoilemaan. (En tarjonnut hänelle kahvia, ehkä vähän myöhemmin sitten.) Ehdotin: Unelmoidaan!

Ja mitä ihania unelmia 4-vuotiaalta tulikaan: että mentäisiin kahdestaan interrailille (olisi ihanaa!), että kiivettäisiin kahdestaan puuhun (painotuksella: ilman isiä ja veljiä), että käytäisiin kahdestaan Leo Leikkimaassa, että suunnattaisiin elokuviin kahdestaan ja että mentäisiin serkun luokse. Kahdestaan.

Kuulostaa ihanalta! Kuulostaa toteutettavalta.

Mä elän tällä hetkellä niitä hetkiä, joihin tavallisesti muina vuodenaikoina suuntaan haaveissani. Kesä, lämpö, huvila, riippumatto, auringossa välkehtivä järvi, kaikki tämä. Olen nauttinut tästä kesästä valtavasti, mutta on tämä ollut myös vähän raskasta, kun tuo pienin noista lapsukaisista välillä valvoo yhtäkkiä täysin randomisti yöllä kolme tuntia. Kuten taas kaksi edellistä yötä, thank you very much.

Niinpä mä pikkasen unelmoin ihan vain ensi kesästä, jolloin tuo ukkeli on sen ikäinen, että se luultavasti nukkuu täysiä öitä. (Viime yönä epätoivon hetkillä keksin antaa sille mun puhelimen, ja sitten se minuuttikaupalla katseli jostain syystä Ekapelin alkukuvaa, jossa semmonen leppoisa musiikki soi. Unelmoin muuten myös siitä hetkestä, että se viihtyy ruudun äärellä. Tämä oli ensimmäinen viite siitä, että näin tulee joskus käymään. Ja samalla toki taistelen päivittäin isompien lasten kanssa sitä vastaan, etteivät viihdy liikaa ruudun äärellä. Lasten kanssa ruutuajan pysyminen keskitiellä on ilmeisesti yhtä vaikeaa kuin persuille olla kirjoittelematta nettiin rasistisia väkivaltavfantasioita.)

Noniin! Sitten vähän haaveita!

Mä haluaisin käydä ystävien kanssa Arpan tai Antti Aution keikalla. Olisi autuasta istua kesäillassa ja kuunnella kaikkia niitä biisejä, joita olen täällä metsässä kuunnellut.

Syksyllä haaveilen myös sellaisesta naisten viikonlopusta, jossa mennään johonkin lähikohteeseen ilman lapsia. Tyyliin Hangossa, Punkaharjulla tai Billnäsin ruukilla. Hanasaarikin kävisi!

Syksystä haluaisin sellaisen, ettei mun tarvitsisi kertaakaan vänistä kiireestä. Nyt mä teen Ylelle sen podcastin, ja mietin, että mitäpä jos en tekisi sitten hirveästi muita töitä. Kun ei mun oikeastaan rahan puolesta tarvitsisi, niin sitten voisin tehdä kaikkea kivaa päiväsaikaan, kuten soittaa haitaria, lukea romaaneita, harrastaa jotain liikuntaa (pitää vielä keksiä että mitä), kirjoitella jotain hupijuttuja ja larpata vanhempainvapaata, sillä 1-vuotias on kotona isänsä kanssa. Haluaisin aloittaa usein aamut lähikahvilasta ja tehdä siellä vähän hommia ja sitten jatkaa työhuoneelle tai Ylelle. Semmosta väljyyttä!

Yksi toteutuva haave on ruskaretki Pyhälle. Yöjunaliput on jo ostettu, ja me mennään syyskuussa ihastelemaan Pyhätunturille pohjoisen ruskaa lasten sekä mun äbän ja Juhan kanssa. Oon iloinen, että oon saanut järjestettyä jotain näin konkreettista ja kivaa kesän jälkeen.

Mutta enimmäkseen tämän hetken unelmat ovat aika pieniä. Että perheessä olisi hyvä meininki eikä liikaa nahistelua, että oltais mahdollisimman terveinä koko syksy ja etenkin että esikoisen koulun aloitus sujuisi kivasti (uskon kyllä että sujuu). Lähitulevaisuudelta toivon paljon aikaa ystävien kanssa, lapsille onnistumisen tunteita vaikkapa harrastusten kautta ja vaan semmosta sujuvuutta arkeen.

Ja tietysti aikaa Didin kanssa. Kahdestaan.