Korjattu Kiasma on auki – lattamamalife kutsuu!

Kaupallinen yhteistyö: RAKLI Ry ja Asennemedia

Terkkuja Kiasman katolta!

“Jaksaa jaksaa!”

No todellakin jaksaa, vaikka olen aika loppusuoralla raskaana. Olen saanut ainutlaatuisen tilaisuuden kavuta rakennustelineiden portaita ylös aina Kiasman katolle saakka. Tämän haluan nähdä, vaikka synnytys käynnistyisi!

Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Selja Flink esittelee minulle tänään peruskorjatun Kiasman. Museo on ollut remontissa joulukuusta 2020 ja nyt se avataan.

Haluan ajatella, että avajaiset pidetään minun äitiysloman alun kunniaksi – sillä täällä minä olen norkoillut vauvan kanssa kaksi edellistäkin äikkäriä. Kiasma on niin helppo paikka: niin esteetön, keskeisellä sijainnilla ja avara.

Kiasman ilmavassa aulassa minulle tulee edelleen joka kerta samanlainen wow-fiilis kuin silloin, kun nuorena typykkänä saavuin isolle kirkolle Turusta vuonna 1998 katsomaan suuren maailman meininkiä.

Mutta aloitetaan katolta!

Kiasma on Senaatti-kiinteistöjen vastuusuojelukohde, mikä tarkoittaa, että vaikka rakennusta ei ole virallisesti suojeltu kaikki toimenpiteet ja korjaukset tehdään niin kuin se olisi suojeltu.

Kiasman edusta ja Töölönlahti ovat kokeneet valtavia muutoksia sinä aikana, kun olen asunut Helsingissä. Oodin on muuten piirtänyt samat arkkitehdit kuin Helsinki-Vantaan uuden lentokenttärakennuksen, jossa olin niin ikään Raklin kierroksella.

Telttailua Kiasman katolla

Sanomatalo, Oodi, Musiikkitalo, Eduskuntatalo, Töölönlahti. Helsinki on kaunis ja ylväs täältä korkealta katsottuna. Mutta niin ovat Kiasman rakennustelineetkin!

“Ihailen rakennustelineitä. Kuvaan aina lomamatkoillakin rakennustelineitä ja lapseni nauravat minulle”, Selja kertoo.

Rakennustelineillä on suuri rooli tässä peruskorjauksessa. Nimittäin kun 1990-luvulla Kiasma rakennettiin arkkitehti Steven Hollin piirrosten mukaan, rakennustelineitä ei juuri ollut ja seiniä rakennettiin köysien varassa kurkotellen. Taloa ei myöskään ollut huputettu.

Katon ja seinien rakentaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin nyt. Kaikkea ei pystytty tekemään kunnolla ja museon ulkokuori alkoi vuotaa.

Selja Flink kertoo ottavansa valokuvia rakennustelineistä myös lomamatkoilla.

Titaanisinkkikaton muotoilee kolme virolaista peltiseppää, Eralan veljekset. Kiasman katto on kaareva kahteen suuntaan, kuin munkkirinkula. Niinpä katon korjaaminen vaatii tarkkaa käsityötä.

Niinpä nyt reilun 20 vuoden päästä julkisivu on pitänyt korjata täysin. Rakennuksessa on purettu sinkkipeltinen kaareva vesikatto sekä alumiiniset ja messinkiset julkisivulevyt.

“Työmaajutut ovat kehittyneet paljon tässä ajassa. Minulla on tapana sanoa, että lähden tästä poikien kanssa telttailemaan”, Selja sanoo.

Jep, ympärillämme on vankasti rakennettu iso teltta, joka on jaettu lohkoihin. Talvella lohkoja jouduttiin lämmittämään, sillä työskentely vaatii vähintään viiden asteen. 

Rakennuksen katto on pehmeää titaanisinkkiä, jonka käsittely on vaativaa. Materiaalin etu on siinä, että se on umpimateriaalia, joka ei tarvitse päällensä maalia – se hapettuu ja patinoituu.

“Katon muotoilevat kolme virolaista peltiseppää, Eralan veljekset.”

Peruskorjaaminen Helsingin keskustassa on omanlaistaan: esimerkiksi Convoy-mielenosoitusten aikana Kiasman katolle oli murtauduttu ja suihkuteltu palosammutinten sisältö ympäriinsä. Ankeaa.

Jo tässä vaiheessa huomaan, että vaikka näin omituisen mallisen rakennuksen peruskorjaus on ollut haastavaa, täällä on hyvä meininki. Raksalla heitetään vitsiä ja tunnelma on rento.

Toinen asia, mikä 20 vuodessa on kehittynyt rakentamisessa on materiaalien kierrätys. Homma otettiin täällä tosissaan: vanha titaanisinkkipelti myytiin eteenpäin ja se päätyi muun muassa ruotsalaisen observatorion ja suomalaisten sorttiasemien seiniin. Bitumihuovasta tehtiin asfalttia, mineraalivillat saatiin myös kiertoon ja metallirangat saatiin asennettua rakennukseen takaisin.

“Täällä etsittiin innolla kierrätyspaikkoja, jotta mitään ei mene hukkaan.”

Helsinki on niin tuulinen kaupunki, että rakennusten huputtaminen täytyy tehdä pieteetillä.

Uuttakin kannattaa suojella

Selja kertoo huvittuneena, että korjaukseen laitetaan valtava määrä rahaa (kustannusarvio on ollut 28,4 miljoonaa euroa), mutta yleisölle tämä ei näy juuri missään.

“Restauroinnin filosofia on se, että mitään ei pitäisi erottua.”

Ymmärrän täysin. Meillä on ollut kanssa samanlainen remppa viimeiset pari vuotta meneillään, kun peruskorjasimme 1970-luvun huvilan: Mitä vähemmän mikään näyttää muuttuneen, sen parempi. Samalla kuitenkin kaikesta tehtiin toimivaa ja aiemmat rakennusvirheet (esimerkiksi sokkelin puuttuminen) korjattiin.

Kiasma valmistui vasta 1998, joten se on melko nuori. Tämän ikäisiä rakennuksia ei yleensä mikään Museovirasto suojele, mutta Senaatti-kiinteistöt päätti tehdä rakennukselle vapaaehtoisen suojelun, niin sanotun vastuusuojelun.

Kiasma on itsessään niin erityinen taideteos, että Senaatti koki kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi sen, että rakennusta ei muokata sisältä tai ulkoa. 

“Tällä hetkellä suojellaan 1950- ja 1960-luvun rakennuksia. Pitää nimittäin kulua aikaa, jotta osataan sanoa, millaiset rakennukset ovat suojelemisen arvoisia”, Selja kertoo.

Olen kuitenkin iloinen, että Kiasma on päätetty säilyttää sellaisenaan. Suojeleminen vaatii remontilta aina enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa, kun ei voida tehdä mitään ylimääräisiä vippaskonsteja. Mutta kaikkia arvoja ei pidäkään mitata vain rahassa.

(Senaatilla on noin 600 virallisesti suojeltua rakennusta, eli siellä tunnetaan suojeleminen.)

”Korjaus on onnistunut, kun se on tehty niin, ettei sitä huomaa”, sanoo Senaatin rakennuttajapäällikkö Selja Flink.

Kiasman korjauksissa on vaalittu arkkitehtuuria yksityiskohtia myöten, kuten säilyttämällä vanhat ovekahvat, jopa tietyt ruuvit. Tarkistin heti, että tämä sisäänkäynnillä oleva “vieraskirja” on edelleen paikoillaan. Tosin nyt se on taidettu putsata (mikä on ihan kiva mielestäni).

Taideteosten säilyttäminen vaatii museolta paljon

Sitten portaat alas ja sisälle!

Tuntuu kotoisalta nähdä taas Kiasman aula kauniine ramppeineen. Ja pakko myöntää: taas tulee se sama vau-fiilis kuin silloin ysärin lopulla, kun mammani meidät tänne ensimmäisen kerran toi.

Kiasma on vain niin kaunis!

Kansallisgallerian Harri Toivonen kierrättää meitä läpi sisätilojen. Hän kertoi, että arkkitehti Steven Hollia kiinnostaa rakennuksissa eniten se, miten ihmiset liikkuvat niissä. Jos ihminen ei löydä näyttelysalista toiseen, näyttely on turhaa.

Sen huomaa suunnittelusta. Tämä lieneekin syy, miksi olen käynyt täällä niin paljon lasten – ja lastenvaunujen kanssa. Rakennus on niin esteetön.

Selja kertoo olevansa esteettömyyden suuri ystävä.

“Minä olen restauroinut Turun Linnan pääsisäänkäynnistä esteettömän. Sen jälkeen kukaan ei voi tulla enää sanomaan, etteikö sitä tai tätä paikkaa saisi esteettömäksi”, hän sanoo.

Vihdoin täällä! Onni läikähti sydämessä, kun pääsi kävelemään legendaarista Kiasman ramppia ylöspäin.

Osa Kiasman vierailijoista tulevat katsomaan ennemminkin itse rakennusta kuin näyttelyä. Heille Kiasman muuttumattomuus on erityisesti sydämen asia.

On kiinnostavaa kuulla, mihin pitää kiinnittää huomiota, kun kyse on taidemuseosta.

Esimerkiksi seinärappaus on tehty hyvin tietyllä kaarella: näin seinä ei heijasta valoa.

Valo onkin hyvin tärkeä osuus museokokemusta. Alun perin rakennukseen suunniteltiin kaunis luonnonvalo joka kulmasta. Nykyään taas luonnonvaloa karsastetaan, sillä se tuhoaa taidetta.

Kansainvälinen museoyhteisö on päättänyt tietyt ultraviolettivalon määrät, jota museoissa pitäisi käyttää. Valokuvat tai grafiikanlehdet eivät kestä mitä tahansa. 

Niinpä esimerkiksi ylimmässä kerroksessa on vaihdettu kattoon uudenlainen ledivalaistus, jolla paikka valaistaan optimaalisesti.

Sol Calero on maalannut Kiasman seinään maiseman, jota voi katsella linja-auton ikkunasta.

Tästä näkyy, millä tyylillä Kiasman seinät on rapattu, jotta valo ei heijastuisi niistä häiritsevästi myöskään silloin, kun ovat valkoisia.

Peruskorjauksessa saatettiin ilmastointi, lämmitys ja moni yleisölle näkymätön mutta tärkeä asia kuntoon. (Kuva rakenteilla olevista näyttelytiloista, esimerkiksi tuo lavan päällä oleva teräspalkki ei ole osa teosta.)

Nykytaide ei ole enää vain tauluja seinillä vaan myös videoteoksia, installaatioita, karvamatoja… siksi Kiasman peruskorjauksessa uudistettiin myös tapoja, joilla teoksia pystyy ripustamaan katosta.

Sheela Gowdan installaatio on osa Ars 22 -näyttelyä. Teos koostuu teräsverkkojen päällä lepäilevästä suitsukemateriaalista – ja on hyvin herkkä!

Kiasmassa voi nykyään kuiskailla

Remontissa kiinnitettiin huomiota erityisesti akustiikkaan. Kiasman kaarevat seinät ovat kaikuneet aina, mutta nyt äänimaisemaa lähdettiin parantamaan akustovillalla ja -rappauksella.

Esimerkiksi videohuoneissa muutos on dramaattinen: videotaideteosten ääni kuuluu entistä pienemmällä äänenpainolla – ja ennen kaikkea täällä pystyy nyt kuiskimaan museokaverinsa kanssa paremmin.

Kiasmassa toivotaan, että akustiikan parantaminen suorastaan muuttaisi ihmisten museokäyttäytymistä. Että teoksia kommentoitaisiin ääneen enemmän ja oltaisiin muiden kanssa vuorovaikutuksessa.

Moni aisteihin liittyvä asia tehdään taide edellä: kuten huoneiden lämpötila, kosteus ja valaistus. 

Selja kertoo, että nyt kun Kiasma tästä valmistuu, hänen seuraava kohteensa on Säätytalo . Rakennus on niin omanlaisensa, että siitä tulee aikamoinen ponnistus.

Seljan puheista paistaa valtava innostus ja kunnianhimo rakennuksia kohtaan.

Tuntuu hyvältä, jopa liikuttavalta, että suomalaisille kulttuurihistoriallisesti tärkeät kohteet ovat tällaisissa käsissä.

Kiasman paraatipaikalle piti tulla venäläisen Jevgeni Antufjevin suomalaismytologioista vaikutteita ottanut installaatio. Sodanvastainen taiteilija halusi kuitenkin vetää työnsä pois näyttelystä, koska hän ei halunnut edustaa näyttelyssä maataan. Tämä liikutti ja järkytti minua kovasti.

Kansallisgallerian Harri Toivonen ja Senaatti-kiinteistöjen Selja Flink esittelivät Kiasmaa minulle

Kiasman teatteria korjattiin valtavasti – ja tänne lisättiin myös toimivat ja turvalliset pyörätuolipaikat. Jälleen kerran, muutokset eivät paista hirveästi perus pulliaisen silmään.

Nyt Kiasmassa on esillä ARS 22, joka on ehdottomasti näkemisen arvoinen näyttely.

Korjaaminen on osa vastuullista rakentamista

Tämä oli kahdeksas rakennuskierros, jolle pääsin tässä RAKLI ry:n kanssa tehdyssä yhteistyössä. 

On vähän hemmoteltu olo, kun saa työkseen tavata niin kiinnostavia tyyppejä ja nähdä niin erityisiä kohteita. Etenkin kaikki korjaamisen ja arkkitehtuurin filosofiaan liittyvät jutut kiehtovat valtavasti.

Toivon, että myös Rakli on jäänyt näistä teille mieleen. Rakli on siis kiinteistöjen ammattimaisten omistajien, kiinteistösijoittajien, toimitilajohdon ja rakennuttajien järjestö. 

Sen tehtävä on tukea ja auttaa jäseniään tekemään parasta mahdollista rakennuttua ympäristöä.

Jes! Kiasma on vihdoin auki, tänne aion tulla vielä monet kerrat – luultavasti ensi kerralla vauva ulkopuolella vatsan.

Previous
Previous

Kaikki kiukuttaa: raskausviikot 34–38

Next
Next

Palmusunnuntai, metatasolla