Ei verissä housuin

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu

Eräs ystäväni työskentelee tällä hetkellä yrityksessä, joka järjestää rauhanturvaajia ympäri maailmaa. Yrityksen missio on saada lisää naisrauhanturvaajia eri kohteisiin, sillä tämä edistää tasa-arvoa ja monen siviilin on helpompi luottaa naispuoliseen rauhanturvaajaan.

No, ystäväni työpäiviin on kuulunut tänä keväänä esimerkiksi neuvottelu eri maiden hallitusten kanssa siitä, miten naiset voivat järjestää kuukautishygieniansa. Joillekin maille ihan jo sanan menstruation mainitseminen on ongelma. Sitä ei saisi painaa virallisiin papereihin.

“Pitäiskö mun sitten sanoa että the blood which comes from vagina?” hän on naureskellut turhautuneena.

Kuukautisista pitää puhua niin paljon, että ne tuntuvat täysin luontevilta.

Kuukautiset on homma, jota aina yritetään häivyttää pois milloin mistäkin kontekstista, mutta ei ne vaan lähde. Ne on olemassa. Sotkuisina, tahraisina. Luonnollisina. 

Monissa maissa kuukautiset myös aiheuttavat paljon isompia ongelmia kuin sen, että joskus side tai kuukuppi falskaa. Jos mitään kuukautissuojaa ei ole, niin on pakko jäädä kotiin vaikkapa koulusta kuukautisten ajaksi. Vai menisitkö itse veret housuissa ihmisten ilmoille?

Siitä, että ihmiset jäävät kuukautisten aikana pois koulusta on valtavia seurauksia, pahimmillaan koulu lopetetaan kokonaan kesken. Kouluttamatttomuudesta seuraa yhteiskuntarauhan horjumista, pakkoavioliittoja, liian nuorena saatuja lapsia, yksilön ja yhteiskunnan kannalta pelottavia juttuja. Yksi parhaita tekoja ilmaston, tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja niin edelleen puolesta on kouluttaa tyttöjä.

Menisitkö itse kouluun tällaisissa housuissa? Sepä se, en minäkään. Siksi haluan mahdollistaa maailman muille verta vuotaville arvokkaan koulunkäynnin.

Mä olen ollut Kirkon Ulkomaanavun kuukausilahjoittaja vuosikaudet. Tarkalleen ottaen laitan heille automaattisesti 15 euroa joka kuu. Raha menee tutkitusti perille sinne, minne pitääkin.

Ja mitä tulee sellaiseen valkoinen pelastaja -kuvastoon, niin Laura Friman kirjoitti aiheesta musta äsken tosi hyvin:

“Kehitysyhteistyö kehittyy. Moderni kehitysyhteistyö huomioi myös uudella tavalla esimerkiksi tasa-arvokysymykset ja moninaiset ilmasto- ja ympäristökulmat.”

On myös mahdollista, että kehitysyhteistyörahat joutuvat nyt muodostettavan hallituksen kanssa leikkurin alle – ja se on tragedia, jota vastaan pitää taistella.

Sitä mä nimittäin usein olen miettinyt, että jos meillä, yhdellä maailman rikkaimmista maista, ei ole varaa auttaa, niin kenellä sitten? Ja siksi minäkin autan.

20 eurolla saadaan hankittua hygieniapaketti, jossa on kuukautissuojia, pikkuhousuja ja saippuaa.

Itse olen ollut viimeiset 15 vuotta kuukupin käyttäjä, joskaan viime aikoina ei ole paljon tarvinnut käytellä!

Olisi kiva, jos sinäkin innostuisit tänään antamaan apua, sillä tämä on tärkeää.

Tässä vielä helpot ohjeet lahjoittamiseen Kirkon Ulkomaanavun kautta:

  • Lahjoita MobilePaylla numeroon 64142

  • Lähetä tekstiviesti TYTTÖ numeroon 16499 (20 €)

  • Lahjoita OP:n tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero 2859

Previous
Previous

Kesä kuikuilee jo

Next
Next

Vauva 1 vuotta