Tavallinen, leppoisa maaliskuu

Jos tammikuu kesti kolme kuukautta niin maaliskuu on musta hurahtanut noin viikossa ohi. Ensi maanantaina alkaa jo huhtikuu!

On eletty sellaista perus arkea.

Ihan kuukauden alussa käytiin koko perheen kanssa Lohja Spassa pikku lomalla. Tikillä ei ollut hiihtolomaa helmikuussa, niinpä haluttiin tehdä tällainen pieni perheretki yhdessä. Meidän lapset myös rakastavat kylpylöitä, ja siksi niiden kanssa on hauska käydä erilaisissa kylpyläpaikoissa.

Arkiviikot ovat menneet harrastushommissa. Parkouria, jalkapalloa, muskaria ja välillä skeittikoulua. Keskiviikkoisin ollaan käyty kirkolla syömässä 1 euron vegaanista keittoa. Yksi pikku vatsatauti oli, mutta se meni viikonlopussa ohi (eikä tarttunut aikuisiin).

Olen tehnyt lasten kanssa kaikenlaisia pikku juttuja kotona. Istuttanut RIKKARUOHOJA (Didi ei osaa sanoa rairuoho, enkä halua opettaa sitä sille), leiponut muffineja ja keksinyt kaikenlaisia sisäleikkejä. Yksi päivä tehtiin kirjoista lattia on laavaa -rata, joka ylsi rappukäytävään saakka. Olen myös siivonnut paljon kaappeja ja vienyt kierrätykseen kamaa. Se on ollut puhdistavaa!

Alakerran lapset ovat käyneet meillä aika paljon kylässä, tuntuu että joku juoksee koko ajan rapussa. Se on suloista.

Mutta mikä ihaninta – ja tätä en voi korostaa tarpeeksi – nyt on vihdoin alkanut taas puistokelit. Se saa mut aina muistamaan, miksi asun täällä. Käytännössä en käy ikinä yksin puistossa, sillä aina sitä saa jonkun ystäväperheen, mielellään monta perhettä, maaniteltua mukaan. Sitten keinutaan, laitetaan makkaravauhteja, seikkaillaan muiden pihoilla, pelataan jalkapalloa, setvitään lasten “mä en oo enää ikinä sun kaveri enkä aio enää koskaan kutsua sua meille kylään” -riitoja ja sitten sovitaan seuraavat kyläilyt.

Pienin ei suostu pitämään hanskoja tai pipoja, ja uusin ilo on heittää pipo aina johonkin lätäkköön (ootteko koskaan haistaneet, miltä lätäköiden vesi haisee talven jäljiltä – voin kertoa, että saatanalliselta). (Samainen lapsi on keksinyt myös kylpyynkakkaamisen riemun, m m mmm! Se on jo tapa, johon kuuluu paljon naurua päälle.)

Ja nyt tämä vasta alkaa, puistokausi, ihanin kausi. Voi että.

Minäkin olen nyt irroitellut tässä kuussa. Olin Teemun ja Tuomaksen läksäreissä DTM:ssä (oli niin, niin hauska ilta!), Lauran 40-vuotisjuhlissa, Storytel Awards -gaalassa, Ilonan 39-vuotisjuhlissa. Kiirastorstaille sovittiin juuri pienet afterit, on luvattu 10 astetta, mikä tarkoittaa mahdollisesti jopa terassia.

Toisin sanoen, olen alkanut taas maistella vapautta. Pienin täyttää kuukauden päästä kaksi, ja kyllä se niin on, että minun elämäni alkaa siinä samalla. Ensi kesä on jo aivan erilainen kuin 1-vuotiaan kanssa vietetty aika.

Ja voi miten suloista on, kun tuo 1 v 11 kk hahmo jo puhelee. “Anna mun kävellä”, hän sanoi tänään ensimmäisen kolmesanaisen lauseensa!!!

Tämä oli nyt tällainen nopea kuulumisten kertominen. Toisin sanoen: eipä tässä ihmeempiä kuulu. Elämä on aika leppoisaa, töissä tahti on leppoisa ja mikään ei stressaa erityisemmin. Aika ihanaa!

Previous
Previous

Gaala-humua ja somenostalgiaa

Next
Next

Mitä he muistavat