Mikä JOMO?

Hehee, Start Living Your Best Life -blogin Elisa kirjoitti FOMOsta, eli fear of missing out -ilmiöstä. Mä olen kokenut FOMOa usein ja enköhän koe taas joskus tulevaisuudessakin.

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin useammin kokenut JOMOa. Olen löhönnyt lauantai-iltana himassa verkkareissa, vetänyt vanukasta tai viiniä, katsonut Netflixiä ja ohimennen selaillut jengin bailukuvia Instagrammista. Silloin olen aatellut, että aaaaaaaah, ihanaa, ettei mun just nyt tartte. Ilakoikaa te, mää täällä röhnään ja olen onnellinen teidän puolestanne.

Koen JOMOa erityisesti talvisin, kun ulkona on kylmä ja tekee mieli vain käperrellä kuin pieni siili, eikä todellakaan vetää mekkoa päälle ja lähteä tuiskun ja tuulen läpi danssaamaan. 

Ehkä mä olen myös elämässäni bailannut niin paljon ja ankarasti, että on semmonen fiilis, että bailando on vähäksi aikaa nähty. Kaikki semmonen on totta kai ihanaa, etenkin Turun Dynamon tanssilattialla joraamista välillä jopa kaipaan. Mutta just nyt tuntuu, ettei bailuillat tarjoa mulle megana mitään uutta tai yllätyksellistä. Ja sitten krapulattomat sunnuntaiaamut, ne vasta upeita onkin!

Musta on tullut vähän melkkis (melkein keski-ikäinen), kun tällainen omituinen hiljaiselo on vallannut mun sieluni. En usko, että se liittyy pelkästään beebon saamiseen. Lauantai-illan laiskuus pukee mua muutenkin.

Nyt haen palasen eilistä mansikkakakkua ja kattelen Netflixistä Tallulahin.

Onko täällä muita JOMOilijoita vai olenko mää ainoa vässykkä?