Nainen juhlakakkujen takana

Olen saanut postauksessa näkyvät kakut CAKE art tingelstiinalta.Viime aikoina olen bongaillut kavereiden instasta Tingelstiinan kakkuja. Ne eivät ole pelkkiä kakkuja, vaan ennemminkin taideteoksia kakkujen muodossa. Aivan mielettömiä kädentaidon näytteitä, joissa on käytetty mielikuvitusta, visuaalista silmää ja yhdistelty freesillä tavalla erilaisia makuja.Kun meidän Didi syntyi, Stiina Kinnunen, nainen CAKE art tingelstiinan takana, kysyi minulta, haluaisinko Insta-näkyvyyttä vastaan Tingelstiinan kakut ristiäisiin. Ööö tietenkin halusin! Samalla kävi ilmi, että Stiina oli sama tyyppi, joka vastasi minulle keväällä, kun kyselin Insta storeissani alan vaihtaneiden ihmisten kokemuksia. Tein tuolloin uuden alan opislekusta jakson Ylen Melkein kaikki rahasta -podcastiin.Koska Stiina oli mielestäni kiinnostava tyyppi, ja koska toivon suurta menestystä hänen yhden naisen yritykselleen, ajattelin kertoa hänen uratarinansa teille. (Kyselin häneltä vähäsen, kun hän toi nuo kakut meille ristiäispäivänä.)Stiina opiskeli itsensä ensin luokanopettajaksi. Se oli hänen haaveammatti lapsuudesta saakka, esimerkiksi hänen isovanhempansa ovat opettajia. Valmistuttuaan hän teki hetken opettajan töitä, mutta ne eivät sitten kuitenkaan tuntuneet omilta.Stiina kertoo, että hänellä oli myös toinen suuri haave:jonkin luovan asian käsillä tekeminen.Myös tämä on perheen perintöä, sillä hänen isänsä on esimerkiksi puuseppä. Lopulta Stiina rohkaistui ja meni opiskelemaan Stadin ammattiopistoon kondiittorin tutkinnon.Hän alkoi tehdä kakkuja, joissa voi toteuttaa taiteellisia näkemyksiään. Elämässä voi siis hyvin tehdä suunnanmuutoksia, jos tuleekin sellainen olo, että alkuperäinen suunnitelma ei toimikaan.Niistä kakuista. Itse olen tilannut jo muutamaan otteeseen kakut juhliin, koska en vain itse osaa tehdä kunnollisia kakkuja, mutta välillä sitä haluaa tuntea itsensä upeaksi juhlien järjestäjäksi (vaikka kädentaidot puuttuvat).Tietenkin kondiittorilta tilattu kakku maksaa reilusti enemmän kuin itse tehty (Tingelstiinan hinnat täällä), mutta itselleni ne ovat olleet hinnan arvoisia, sillä ne ovat kauniita ja myös vähentävät omaa stressiäni. Uskon, että tilaan jatkossakin kakkuja Tingelstiinalta (niin, että maksan niistä rahalla enkä Insta-näkyvyydellä). Homma myös hoitui helposti: Stiina toi ne meille ristiäispäivänä sopivasti ennen tilaisuuden alkua.Meillä oli ristiäisissä esimerkiksi melko yksinkertaiset tarjoilut, tyyliin kahvia ja vähän keksejä. Nämä eeppiset kakut riittivät luomaan mahtavan juhlan tunnun.En osannut oikein sanoa mitään toiveita Stiinalle, vaan pyysin vain, että tee jotain kaunista. Ja hän teki!Joskus Stiina saa asiakkailta tarkkoja toiveita, tyyliin kuvan Pinterestistä, toisinaan taas suuntaa antavia ideoita, tyyliin "päivänsankarin nuoruuden lätkäjoukkeen värit".Molemmat ovat 25 henkilön kakkuja. Korkeampi on appelsiinikakku, jossa on appelsiinicurdia ja mascarponemoussea. Siinä on välipohja keskellä, eli se syödään niin, että ensin leikataan puoliväliin ja syödään ylempi kerros, sitten siirrytään alempaan.Matalampi kakku on tuhdimpi, se on suklaakakku, jossa on limesuklaamoussea ja karamellia. Molemmat kakut maistuivat taivaallisilta.Nuo kakkujen alla olevat hopeiset tarjoiluastiat pahvia, oikeintukevia. (Käytimme niitä myös Ilmastomielenosoituksessa kyltteinä, heheh.)Toivon Stiinan yritykselle paljon menestystä ja vinkkaan teillekin, että laittakaa insta seurantaan tai tiedot muistiin, jos joskus tarvitsette kauniita kakkuja juhliin.Tingelstiinan kakkuja voi tilata sivujen kautta ja Tingelstiinan kakkuja voi ihailla Instagrammissa.Lue myös: Vauvan suloiset ristiäiset

Previous
Previous

Äitiyslomapäivän rutiini on muodostunut

Next
Next

Itseisarvoiset hetket tekevät onnen