On ollut ihanaa kasvaa tyttönä

Plan toi pari viikkoa sitten Kiasmalle jääveistoksen, joka esittää kirjoja kantavaa tyttöä. Tämä dramaattinen veistos kuvaa sitä, mitä ilmastonmuutos meinaa tehdä tyttöjen koulutukselle – sulattaa sen jäljettömiin.Ihanaa tyttöjen päivää kaikille!Kun muistelen itseäni lapsena, näen iloisen, aika riehakkaan ja ennen kaikkea onnellisen tytön, joka nauraa paljon ja naurattaa muita.Tätä en itse muista, mutta äitini kertoo, että olin itkenyt pinnasängyssäni 1-vuotiaana pahaa mieltäni. Yhtäkkiä silmäni olivat kirkastuneet ja olin kaivanut itkunräkäisestä nenästäni könttäleen ja sitten toisen ja ilmoittanut nauraen äidilleni: "Tyttöräkä! Ankkaräkä!"Kaksivuotiaana löysin sakset ja leikkasin itselleni upean kampauksen.Kuusivuotiaana tapasin päiväkerhossa parhaan ystäväni Katarinan. Menin ponnekkaasti hänen luokseen ja kerroin, että nyt alkaa leikit, ja sen jälkeen olemme leikkineet yhdessä viimeiset 25 vuotta.Rakastin kouluun menemistä, kaikkea siinä. Tykkäsin oppia asioita, mutta ennen kaikkea pidin välitunneista. Niin paljon kavereita, niin monia leikkejä aina puunatasta munassiin. Ensimmäisillä luokilla olin vähän liiankin riehakas, myöhemmin minusta tuli kunnon hikari, mutta tykkäsin siitäkin.Yhdeksänvuotiaana minä ja ystäväni Noora ja Annika löysimme metsästä paksun oksankappaleen, jonka ympärille loimme kokonaisen maailman. Kutsuimme tätä oksaa nimellä Kiikka. Siitä tuli rakas lemmikkimme ja se kulki kuukausitolkulla mukanamme erinäisissä paikoissa. Se söi ruohoa ja oli lempeä otus.11-vuotiaana kutkuttavinta mitä oli, oli bileet. Olen edelleen kiitollinen luokkakavereilleni, tai oikeastaan heidän vanhemmilleen (ja omilleni myös) siitä, että he antoivat järjestää bileitä. (Jotka kestivät aina klo 18–22, ja kutosluokalla joskus jopa uskomattomaan 22.30 saakka.) Bailuissa syötiin sipsejä ja juotiin cocacolaa, tanssittiin hitaina Savage Gardenin tahtiin. Bileet saivat tytön sydämen lyömään lujempaa koko edeltävän viikon, ja päiväkirjan täyttymään sydämistä ja unelmista. Oli niin ihanaa laittaa torstai-iltana pienet letit päähän ja avata hiukset kiharaisina perjantaina bilekerhossa, jossa tytöt kokoontuivat meikkaamaan ja ehostautumaan ennen juhlien alkua.Yläaste oli mitä oli, mutta suurin osa senkin ajan muistoista on valoisia. Koulussa oli melko helppo loistaa (toisin kuin lukiossa), ja minulla oli paljon ystäviä ja yksi poikaystäväkin. Harrastin hiphoptanssia, kitaransoittoa ja drmaattisia päiväkirjaan kirjoitettuja tekstejä. Ensimmäiseen Ruisrockiini teimme ystäväni Katarinan kanssa valtavan lakanan, jossa luki Apulanta.Mutta lukio se vasta ihanaa olikin. Tykkäsin pitkästä matikasta, siitä että välituntisin sai olla sisällä ja väärillä papereilla Päiväkodissa käymisestä. (Päiväkoti oli upea baari Turussa, lähellä meidän lukiota.) Ryhdyin ernuilemaan kunnolla, tein itse omin kätösin hiuksiini yhden rastan ja pukeuduin luonnollisesti kirppisvaatteisiin. Maailma tuntui vapaalta ja avoimelta, siltä että kaikki on mahdollista.Ja niin se olikin, etenkin silloin, kun pääsin yliopistoon. Vieläkin herkistyn, kun näen Turun yliopiston ulkoseinään painetun quoten: "Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle." Yliopistossa tapasin sydänystäviä ja lasteni isän.Koulutus, lukemattomat mahdollisuudet ja elämän rentoi ilmapiiri kasvattivat minut tytöstä sellaiseksi naiseksi, joka minä nykyään olen. Olen saanut aina tehdä valintojani hirveän vapaasti ja huolettomasti, ja kaikkeen on kuulunut syvä optimismi tulevaisuuteen.Minä olen saanut elää kivaa ja ihanaa tytön elämää, ja se on tehnyt minusta onnellisen ja kokonaisen ihmisen. Olen saanut opiskella niin paljon kuin haluan, mennä naimisiin kenen kanssa haluan ja sen ikäisenä kuin haluan. Olen saanut käyttää ehkäisyä ja synnyttää lapsia silloin, kun se minulle itselleni sopii parhaiten.Minä olen saanut myös tyttären, jolle toivoisin samanlaista elämää: sellaista, jossa hän saa olla lapsi ja tyttö niin pitkään kuin haluaa ja tarvitsee sitä, jossa hän saa tehdä itse omat suuret valintansa.Ja sitä minä haluaisin kaikille maailman tytöille. On julmaa ja epäreilua, että maailmassa on valtavasti ihmisiä, tyttöjä, jotka eivät saa olla tyttöjä ja lapsia. Esimerkiksi ugandalainen Maliza on hakenut viisivuotiaasta saakka vettä perheelleen. Kuuden kilometrin vedenhakumatka tarkoittaa sitä, ettei hän joka päivä ehdi käydä koulua.Ilmastonmuutos ja kuivuus uhkaavat pidentää Malizan jo valmiiksi pitkää vedenhakumatkaa entisestään. Haitilainen Angelica taas tuli tahtomattaan raskaaksi 12-vuotiaana ja synnytti esikoisensa 13-vuotiaana. Heidän lapsuutensa on hyvin erilainen kuin minun.Ilmastonmuutos vain syventää köyhien maiden tyttöjen köyhyyttä. Yhä suurempi joukko maailman tytöistä ei saa olla tyttöjä tarpeeksi pitkään. Se on väärin, ja siihen täytyy puuttua. Tyttöjen koulutus on tärkeä osa ilmastokriisin ratkaisua, sillä jokainen tytön kouluvuosi edistää yhteiskunnan sopeutumista ilmastonmuutokseen.Onneksi on olemassa Planin kaltaisia järjestöjä, jotka tukevat tyttöjen koulutusta. Nyt on meneillään tyttöjen päivän keräyskampanja, jonka tavoitteena on edistää 2500 tytön mahdollisuutta kouluttautua. Yksi koulutus maksaa 40 euroa.Tänään on kansallinen tyttöjen päivä, ja minä aion lahjoittaa Didin sekä kahden kummityttöni puolesta koulutuksen tytölle Planin kautta, eli kolmelle tytölle. Jos tuntuu siltä, että itseltäsi liikenisi tyttöjen koulutukseen rahee, niin lahjoita ehdottomasti. Ei tarvitse olla sitä koko 40 euroa, pienempikin summa riittää tietenkin!Lahjoituksen voi tehdä Planin sivulla.Kuvan credut Mikko Toivonen/  Plan International Lue myös:Etuoikeutettu nainen päiväkävelylläMinua ei hymyilytäHyvää tyttöjenpäivää!Onko kuukautisista puhuttu jo tarpeeksi?