Salailun aikakausi: raskausviikot 7–12

Siinä sitä oltiin. Raskaana!

Verrattuna kahteen edelliseen raskauteen tämä alku oli siitä outoa aikaa, että koska homma oli tullut aiempia suurempana yllätyksenä, minulla meni aikaa sulatella asiaa. Tämä tarkoitti sitä, etten halunnut kertoa siitä hetkeen kellekään. Teki mieli vain makustella ajatusta itsekseni ja Tikin kanssa.

Joskus pitää miettiä oma suhteensa omiin asioihin ennen kuin niistä haluaa puhua ulkopuolisille.

Tässä postauksessa vetäisen koko syyskuun huonovointisen ja väsyneen vaiheen kerralla läpi. Aikamuodot vähän hyppivät preesenssistä imperfektiin, sillä osa on suoraa copy pastetta päiväkirjasta ja osan jorinoin näin jälkikäteen.

Puhelimesta tänne tuupatuista kuvista päätellen olen tehnyt kuitenkin aika ihania juttuja pitkin syyskuuta. Ah, kuvat valehtelevat enemmän kuin tuhat sanaa. (Tai siis joo, tein kivoja juttuja, mutta huonovointisuuden ja väsymyksen koureissa.)

RV 7 Kääk, kahvi ei mene enää alas

Olin aika väsynyt, mutta mikä nyt on mitäkin? Didi heräili öisin usein. Imetin häntä edelleen, ja välillä hommat lipsui muistaakseni yöimetyksen puolelle. Päiväkodissa alkoi nimittäin elokuun lopussa tietenkin himmeä sairastelukierre, ja öisin yskivää lasta helpotti pieni maitotankkaus.

Päätin kuitenkin, että imetys pitäisi ajaa mahdollisimman nopeasti alas, koska minun oli pakko saada hallita hetki kehoani ennen kuin annan sen taas seuraavan maitomaakarin käyttöön.

23.8. Kävi niin, etten saanut ensimmäistä kertaa enää kahvia alas. Pahin pelkoni, elämäni ilo ja valkeus viedään pois! (No, onneksi kykenin vielä yhteen kuppiin päivässä sitten kuitenkin.)

Kävimme retkellä Niinan ja lasten kanssa Korkeasaaressa. Ravintolan lohikeitto jäi syömättä. Itse asiassa tästä läpi raskauden en pystynyt syömään lohta ollenkaan, näin ei ole käynyt aiemmin.

Korkeasaaressa oli myös aikamoinen hurlumhei lasten kanssa, mikä ajoi minut vähän stressaamaan, että voinko enää sitten kolmen lapsen kanssa ollenkaan tehdä tällaisia ihania retkiä, joiden vuoksi suurinpiirtein elän? No, luultavasti voin.

26.8. Ostin Metkasta eurolla sellaiset koon 62 ihanat vaaleanpunaiset röyhleöhousut, jotka olen aina halunnut pukea vauvalle, mutten ole raaskinut ostaa (koska ovat olleet mielestäni niin kalliit). Laitan ne yöpöydän laatikkoon ja nostan ne esiin välillä iltaisin ja katselen niitä.

RV 7–8 Väsymys iskee Jurmossa, skoolailu hankaloittaa seurustelua

Elokuun viimeisenä viikonloppuna (rv 6+5) lähdimme viikonlopuksi Jurmoon juhlimaan äitini 60-vuotissynttäreitä.

Olo ei kuitenkaan ollut perin hehkeä. Etenkin lauttamatkoilla olin aivan jumalattoman väsynyt. Oli pakko ottaa päiväunia ja no, tietenkin aloin voida myös vähän huonosti keikkuvassa aluksessa. Vietin onneksi aika paljon aikaa kannella. Etenkin paluumatkalla juodssani alkoholitonta bisseä auringossa tuntui kuin olisi ollut Kroatian saarihyppelyllä.

Typerää Jurmossa oli se, että kun en halunnut kertoa raskaudesta vielä, niin piti tehdä kaikenlaisia skumpanjuomisvirityksiä, sillä tietenkin skoolasimme 60-vuotiaalle äbälle. Isosiskoni, jolle olin asian kertonut, oli juonessa mukana. Ehkä vielä ekassa raskaudessa alkoholittomuussalailu oli mielestäni jännää ja kutkuttavaa, nyt tunsin itseni vain täydelliseksi torveksi. Mutta kun ei tehnyt mieli puhua asiasta, niin ei tehnyt.

RV 8 Paha olo my old friend + himmeä työputki = kiitos syyskuu

Okei, syyskuussa alkoi koko syksyn mittainen käsittämätön työkiire. Yhdistettynä lasten jatkuvaan sairasteluun olimme Tikin kanssa liemessä. Tiki hoiti suurimman osan lasten kanssa kotona olemisesta, mistä olen ikuisesti kiitollinen.

Minulla alkoi nimittäin nuo Ylen Vihan valtatiellä -sarjan kuvaukset, ja niistä ei niin vain oltu poissa: kun on paikalla kuvaajaa, ohjaajaa, äänittäjää ja avustajia, niin hirveän kepeästi ei voi sanoa että sori, ei pysty tänään.

Lopulta en peruuttanut yhtäkään kuvauspäivää, vaikka välillä olin itse aivan jumalattoman väsynyt ja huonovointinen. Päivä, jolloin rämmimme bunkkereilla pitkiä tunteja armeijakamat yllä oli fyysisesti melko tuskainen.

Mutta oli kyllä hauskaakin! Pääsin huutamaan Stadionin tornin huipulle, pukeutumaan mummoksi ja Screamin murhaajaksi, pelaamaan tennistä (hyisessä kylmyydessä), tekemään kohtauksia Triplan edessä ja oman talon pesutuvassa. Onneksi suurimman osan juonnoista sain lukea prompterista, muisti ei ihan olisi pysynyt muuten perässä.

Syyskuussa yksikään työpäivä ei ollut toisensa kaltainen.

Minua alkoi himottaa hirveästi sellainen Lidlin appelsiinimehu, jossa on krämmäleitä joukossa. Join sellaisia monta pulloa viikossa. Myös raaka parsakaali maistuu. Muu ruoka etoo.

RV 9 Voisinpa sulkea silmäni tältä kaikelta

Olen tehnyt päiväkirjamerkintöjä:

5.9. Vatsaa on alkanut välillä sattua menkkakipumaisesti. Melkein tunnen kun alavatsassa kasvaa jokin isommaksi. Sovelluksen mukaan alkion silmäluomet kehittyy nyt. Se on mukava ja käytännöllinen ajatus, sillä aikanaan tämä lapsi joutuu kyllä sulkemaan silmänsä isosisarustensa taistelulta, helvetti sentään. 

Joka kerta samat riidan aiheet:

  1. Toinen koskee johonkin esineeseen, johon toinen ei haluisi että hän koskee.

  2. Didi yleissekoilee, mikä ärsyttää Alppua.

  3. Didi pyrkii kaikin keinoin saamaan huomiota Alpulta (esim menee kävelemään hänen legojen päälle tai tuhoaa hänen rakennelmansa), sitten Alppu lyö/potkii/väkivalloitsee jollain mielikuvituksellisella tavalla ja Didi uhriutuu, että miten häntä näin epäreilusti voidaankaan kohdella.

Parin vuoden päästä silmäluomensa kasvattanut vauva osallistuu luultavasti samaan itsekin.

6.9. Uskomaton väsymys vain jatkuu. Onneksi menin illalla Sofian kanssa raikkaalle lenkille.

7.9. Aamulla ja illalla, to-del-la yrjöttävä olo. Hyi helvete! Onneksi kuvauspäivä meni hyvin, mutta jotenkin väsymys ja pahoinvointi kulkee käsi kädessä ja korreloi toistensa kanssa.

(En kuitenkaan tapani mukaan kertaakaan oksenna koko raskauden aikana, paitsi no joululomalla vatsataudissa, mutta sitä ei lasketa. Tai kyllä se lasketaan, koska se oli kyllä jäinen setti, joka ansaitsee tulla merkatuksi elämän koulun kirjoihin.)

11.9. Äbä tulee katsomaan lapsia, joten me pääsemme Tikin kanssa yöksi hotelliin, ihanaa! Juhlimme vähän kirjan julkaisua ja pohdimme tulevia asumiskuvoita rauhassa.

Vaikka sain nukkua hotellissa niin olo oli kuitenkin ehkä huonoin olo koko raskauden aikana.

Tiki meni syömään työkaverinsa kanssa ja minä olin lasten kanssa päivän ja illan. Olin niiiiin väsynyt ja huonovointinen, että lasten kosketus (ja tietenkin riehuminen) suorastaan iljettävät. Laitoin ne sänkyyn aikaisin ja nukahdin itsekin ennen kymppiä — heräsin sitten yhdeltä valvomaan super huonoon oloon. Vatsassa on litroittain ilmaa ja oksettaa. Mikään ei tunnu auttavan. Aivan tappava väsymys.

RV 10 Puppe perkele

12.9. “Olin koko sunnuntain aivan järjettömän huonovointinen heti herättyäni. Raisan kotibrunssi oli ihana, mutta sielläkin enimmäkseen vain etoi. Eniten ahdisti, miten tulen selviämään seuraavat kolme viikkoa kuvauksista ja podcast-nauhoituksista, kun koko ajan tekee vain mieli mennä pötköttämään ja vaikeroimaa.

Kahden tunnin päiväunet auttoivat vähän väsymykseen, mutteivät poistaneet oksetusoloa. Eikä varsinkaan Puppe-kirja poistanut, sen lukeminen Didille aiheutti pahinta mahdollista fyysistä pahoinvointia.”

RV 11 Vanha kunnon itseinho iskee, kun fyysinen olo alkaa helpottaa

19.9. oli väsyttävä ilta kun Didi joutui iltayhdeksältä ambulanssilla Lastensairaalan päivystyksen saatuaan mahdollisesti Buranasta jonkinlaisen allergisen reaktion (tutkimukset ovat kesken edelleen). Lähdettiin taksilla kotiin vasta yö yhden jälkeen, ja seuraavana aamuna piti olla skarppina kuvauksissa.

(Pahinta oli kuitenkin se, kun yritin saada Lastensairaalan automaatista smoothien, mutta se jäi kiinni siihen koneeseen!!!!!)

Viikko meni lopulta kuitenkin ihmeen hyvin! Olin ihan rikki sunnuntaina etten tule selviämään, mutta yllättäen huono olo väistyi heti maanantaina, eikä varattuja suolakeksejä tarvittu. Kuvaukset olivat rankkoja päiviä, mutta veivät hyvin huomion pois.

Suurin ongelma on imetyksen lopettaminen. Imettäminen on nimittäin alkanut tuntua ihan hirveältä, suorastaan iljettävältä.

Sovellus sanoo:

”Kohtusi on nyt noin greipin kokoinen ja sen sisällä kehittyvä sikiö vastaa kooltaan mansikkaa. Monet äidit huomaavat tässä vaiheessa odotusta, että tavanomaiset housut alkavat kiristää – olisiko aika alkaa katsella äitiysvaatteita?” sanoo sovellus.

No olisi! Tällä kertaa saatan ostaa jotkut äitiysfarkut.

(Sivuhuomio: enpä ole vielkäkään ostanut, en vain ole saanut itseäni kammettua mihinkään paikkaan sellaisia hankkimaan.)

22.9. Jotenkin taas semmonen itseinho alkaa vallata mielen (10+3). Mistä tää tulee? Väsymyksestä? Kiireestä? Tyytymättömyydestä omaan arkeen? Olen niiiin väsynyt, että kuvauksissa voisin vain sammua sijoilleni. Suussa maistuu koko ajan semmonen unisen ihmisen maku. En jaksaisi mitään enkä ketään.

Nukuin päiväunet sohvalla niin, että lapset hyppivät päälläni ja oli kylmä t-paidassa mutten kyennyt tekemään sille tai millekään muulle mitään. Haitaritunnilla meinasin niin ikään kupsahtaa kuolleena maahan. Illalla jäätelön syönti ei auta, vaikka Alppu ihanasti speksasikin meille mansikkajäätelöhetken. Se on traagista, miten hän lohduttaen hokee että äiti sä olet maailman paras äiti ja yrittää pitää tunnelman kivana.

”Äiti meille voi tulla kiva ilta.”

Voi että, Alpulle ei pitäisi sanoa tylysti tai käskeä ikävästi, se on herkkä ja ihana poika. Toisin kuin Didi. Hän on mulkku.

24.9. Viikonloppu on onneksi taivaallinen! Toteutan kauan suunnittelemani haaveen ja pyydän Erica Åbergin, Mari Lehdon (elikkäs Turun yliopiston tutkijoita, Ericaa haastattelin sittemmin Melkein kaikki rahasta -podin ulkonäkö ja kuluttaminen -jaksoon) sekä Raisan ja Mirjan viikonlopuksi huvilalle puhumaan ja puhumaa ja puhumaan. Oli niiiin ihanaa, että olen miltei uudesti syntynyt viikonlopun jälkeen.

RV 12 Rautaa on pumpattava

Minulle kävi tässä sillä lailla hassusti, että koska en halunnut puhua kellekään raskaudesta, en myöskään tullut soittaneeksi ajoissa neuvolaan, joten en saanut neuvola-aikaa. Sitten kun sain, se peruttiin. Niinpä kävin vain lopulta labroissa viimeisenä mahdollisena päivänä, mikäli haluaa tehdä jotain sikiöseulonta-asioita (ja minä halusin, mietin kyllä tätä).

Niinpä raskauteni terveydenhoidon puoli alkoi, mistäs muualta kuin Maisasta!

28.9. Elämä on yhtä Maisaan kirjautumista (11+3). Mutta hyvä että kirjauduin. Lääkäri käski aloittaa rautakuurin. 50 mg päivässä tai 100 mg joka toinen c-vitamiinin kanssa. Ei maitotuotteita tai kahvia 2 h ennen tai jälkeen, vaikea rasti!

Ja tästä alkoi minun rautakauteni, joka jatkuu edelleen.

Lue myös edelliset RV-postaukset:

Raskausviikot 1–4

Raskausviikot 5–6

Tai jos raskausviikkojutut kiinnostaa, niin:

Ensimmäisen raskauden viikot

Toisen raskauden viikot

Previous
Previous

Kun kuitit katoavat

Next
Next

Aina vain Jurmo