Se mitä näet, muuttuu kauniiksi

Mä olen seurannut Ylen Vaakakapinaa vierestä ihaillen. Sen pointtina on, että omaa kehoaan saa ja pitää rakastaa, vaikka se olisi minkä muotoinen tai tai painoinen tahansa.

Olen ajatellut, että Vaakakapina ei suoranaisesti ole suunnattu minulle. Kuten juuri postasin, olen vihdoinkin päässyt semmoisesta ”lihavan ja epäliikunnallisen tytön” identiteetistä eroon. Mun ei tarvitse kuulla enää kehopositiivisuudesta, nyt kun kerran suhtaudun jo omaan kehooni positiivisesti!

Kunnes tajusin, että hmm, mä en ole suhtautunut kaikkien kehoihin positiivisesti. Tätä on todella inhottava myöntää, mutta olen ollut tässä suhteessa aika ajattelematon kanttura. Nimittäin joskus tutustuessani uuteen ihmiseen, olen ensimmäisenä kiinnittänyt huomiota hänen painoonsa. Olen ajatellut mielessäni, että ”toi saleen haluaisi laihduttaa” tai ”ahaa, hän näyttää tuolta”. En luonnollisestikaan ole sanonut sitä ääneen, mutta ihan vain tämän asian ajatteleminen on tarpeeksi iso syy mennä lukemaan Jennyn terävä manifesti.

Jennyn pointit ovat (rankasti tiivistettynä):

1. Laihduttaminen ei kannata, sillä yleensä se lopulta vain tuo lisää ylipainoa.

2. Minkä kokoiset ihmiset tahansa "tuntevat itsensä lihavaksi", joten se on ennen kaikkea se "tunne" joka pitää karistaa päästä pois.

3. Terveydenhuollon pitäisi suhtautua ylipainoon järkevämmin: usein laihdutuskehotukset vain saavat ihmisessä aikaan päinvastaisen reaktion.

4. Mediassa pitäisi näkyä kaiken kokoisia vartaloita ilman kauhistelua.

5. Liikuntapaikkojen ilmapiirin pitäisi olla sellainen, että kuka vain kehtaa mennä urheilemaan ilman ikäviä katseita.

Todella hyvät pointit. Milloin syyllistämisellä, naljailulla tai alentuvasti suhtautumisella ollaan saavutettu maailmanhistoriassa mitään järkevää aikaiseksi? Jos pitää valita kahdesta vaihtoehdosta, niin kumpi on parempi: ihminen, joka pitää kehostaan vai ihminen, joka inhoaa kehoaan? Ihan jo yhteiskunnallisestikin olisi merkittävää, että meillä ei kasvaisi enää uutta sukupolvea, jotka käyttäisivät energiaansa kroppansa vihaamiseen.

Mistä nämä mun ajatukseni sitten tulevat, että ihmisen kropan pitäisi olla juuri tietyissä mitoissa ollakseen sopivia? Ainakin osaksi siitä, mitä mä näen ympärilläni ja millaisia kroppia meidän kulttuurissamme ihannoidaan. Tv-sarjoissa, sanoma- ja aikakauslehdissä sekä elokuvissa hoikat ihmiset ovat menestyviä, ja vähän ylipainoiset näytetään joko surkeina tai vähintään koomisina (kuten jopa muuten niin vallankumouksellisessa Skamissa!).

Otetaan esimerkki: Ajatteletko kenestäkään ystävästäsi, että hän on ruma? Hyvä, en minäkään. (Jos vastasit kysymykseen kyllä, olet paha ja paatunut ihminen ja sielusi on grafeenia kovempi koppura).

Mä en luokittele mun ystäviäni sen perusteella, minkä painoisia he ovat. Mun silmäni on tottunut heihin, ja koska mä pidän heistä ihmisinä, mä pidän heitä myös kauniina ihmisinä. Miksi siis luokittelen tuntemattomia ihmisiä?

Siskoni Sofia vinkkasi mut seuraamaan  Instagarmissa yhtä Vaakakapinan mimmiä, Tytti Shemeikkaa. Hän postailee tyylikkäitä, hauskoja ja kauniita kuvia kropastaan instaan ja blogiinsa (tsekkaa vaikka tämä kuvasarja). Huomasin saman kuin Sofia: Ensin näin kuvissa "rohkean, kehopositiivisuudesta toitottavan pluskoon mallin". Pikkuhiljaa mun silmäni tottui ja kuvat alkoivat näyttää aika tavallisilta. Nykyään mä näen näissä kuvissa "kauniin ja tyylikkäästi stailatun ihmisen".

Ihan vain Tytin instakuvien seuraaminen on muuttanut aika paljon mun asennoitumista muihin ”pluskoon” ihmisten kuviin somessa. Mun pointtini on tämä: Mitä enemmän me näemme kuvia erinäköisistä ihmisistä, sitä luonnollisemmilta ja kauniimmilta ne alkavat tuntua. Ne eivät ole vain ”kiinnostava poikkeus” normaalista, vaan ihan osa sitä normaalia.

Vaakakapina on suunnattu kaikille: Sekä niille, joilla on matkaa oman kroppansa rakastamiseen että niille, jotka ovat itseensä jo tyytyväisiä. Nimittäin jokaisen pitäisi tsekata itsensä (check yourself!) ja ajattelunsa siitä, miten ihan oikeasti suhtautuu ihmisiin, jotka eivät näytä samalta kuin miltä itse näyttää.

Tästä syystä mä perkele vieköön haluaisin niitä kuvia kaiken näköisistä ihmisistä ihan kaikkialle. Tämä on paljon vaadittu, sillä yksittäisenä ihmisenä on hirveän vaikea lähteä sotaan isoa markkinakoneistoa vastaan. Mutta ainakin voi yrittää. Niinpä meikkis liittyy ylväänä vaakakapinoitsijoiden joukkoon. Tästä lähtien pyrin vahvasti siihen, että mun päässäni ei ole laihoja ihmisiä ja lihavia ihmisiä, on vain ihmisiä.

Ps. Lauantaina 6.5. vietetään muuten Älä laihduta -päivää. 

Onko täällä muita, joilla on tarvetta pään sisäiselle vaakakapinalle?

Kuvat: Meidän mamman kätköistä löytyi 1980- ja 1990-luvun Vogueita <3

Lue myös:

Lihavan tytön rooli on täyttä paskaa

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa