Tunteet pois

julia naamakuva.jpg

Istuin yhtenä päivänä tunnin meikissä, kun minusta ja Raisasta otettiin studiokuvat meidän tulevaa kirjaa varten (josta myöhemmin lisää). Minut meikannut Mervi paljastui siinä tunnin jutteluhetken aikana ihan mielettömäksi tyypiksi, jonka kanssa sielun sinfonia lähti soimaan heti lujaa. (Tällaiset täysin satunnaiset kohtaamiset ovat elämässä yksi parhaimmista jutuista.)

Mervi on minua hieman vanhempi, joten hän on minua myös hieman viisaampi. Tällaisten tyyppien elämänohjeet ovat yleensä puhdasta kultaa, niin tälläkin kertaa. Niitä tuli keskustelussa monia, mutta yksi oli suosikkini, ja olenkin ottanut sen heti käyttöön:

Tunteet pois.

Okei, tämä vaatii hieman selitystä. Mervi kertoi, että hän oli murtanut kerran kätensä ratsastusonnettomuudessa, ja tuskaili, että miten nyt yrittäjänä pärjää, ja kotonakin on niin hankalaa. Hänen ystävänsä oli tokaissut: "Nyt tunteet pois. Teet vain!"

Kuulostaa epäempaattiselta näin äkkiseltään, mutta sitten kun asiaa tarkastelee lähemmin, tajuaa, että siinä on pointtinsa. Joskus elämässä on vain tilanteita, joissa elämä helpottuu valtavatsi, jos tunteet saa siirrettyä hetkeksi syrjään, ja päättää vain suoriutua kylmän rauhallisesti. Tunteita ei tietenkään voi tai kannata laittaa kokonaan pois päältä elämässään, ja negatiivisille tunteille on ehdottomasti paikkansa - ne pitää hyväksyä osaksi elämää.

julia naamakuva2.jpg

Sen sijaan joistain pienistä käytännön vastoinkäymisistä, kuten jos lentokone myöhästyy tai laukut eivät saavu, pudottaa vahingossa avaimen hissikuiluun tai pyörän kumi puhkeaa, pitää vain hengittää pari kertaa rauhassa, siirtää vitutus sivuun ja toimia vain! Ja miksei isommissakin vastoinkäymisissä, kuten käden poikki mennessä.

Tietenkään pitkän aikaa, tyyliin viikkoja, ei tunteita voi pitää syrjässä, ja surut ja murheet kannattaa ehdottomasti surra mieluummin kuin padota niitä pitkään. Mutta juuri näissä pienissä tilanteissa, joissa omalla kohdalla tunteet saa vähän liikaakin valtaa, tämä neuvo on minulle kullan arvoinen.

Heheheh, tätä sitaattia on sitten hoettu pitkin kesää aina viinilasillisilla, kun ollaan puitu erilaisia ihmissuhdekuvioita ystävien kanssa.

 

Pystytkö siirtämään hetkellisesti tunteet syrjään?

 

 

Lue myös:

Itken kun itkettää

Tunnista päätöksissäsi vakavuuden aste

 

Kuvat: Raisa otti musta pari puhelinräpsyä siinä samalla kun oltiin ammattikuvaajan hoteissa! Tsekatkaa mun meikit! Herättää minussa ilon tunteita!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Previous
Previous

Suomi riittää, vihdoin

Next
Next

Hävyttömän ihmisen säästövinkki