Vauva 10 kuukautta

Mä ra-kas-tan kymmenkuista vauvaa. Tämmönen on niin ihana! Haparoivalla hitaalla menolla sitä pyritään ylöspäin, tuoleille, sohvalle, sängylle, mun housunlahkeisiin, tv-tasolle. Aina pitäisi päästä ylös seisoskelemaan ja norkoilemaan. Välillä hän jopa yrittää päästää irti ja tasapainotella itsekseen, mutta siihen ei vielä taidot taivu. Mitään kävelyttämismeininkiä ei kuitenkaan vielä ole, onneksi, sillä se on sitten oma vaivansa. Nautin tästä pikku seisoskelijasta juuri tällaisena.

Vauhtia sen sijaan on tullut konttaamiseen. Ja kotona kohde on the one and only: VESSAHARJA. Olemme luovuttaneet ja nostaneet sekä vessan roskiksen että harjan pesukoneen päälle. Lasketaan ne sieltä ehkä… vuoden päästä. Hän on niin kuin pieni kisu, joka odottelee vessan ulkopuolella, että koska sinne pääsisi taas vähän tutkailemaan.

Ja kylpemistä hän rakastaa! Laitan usein heille isosiskon kanssa yhteiskylvyn. Sitten läiskytetään.

Toinen kohde on tietenkin tiskikone. Sinne olisi syytä päästä kiipeämään sisälle ja katselemaan hieman, mikä on homman nimi. Ja keittiön kattilat ja kupot, kaikki alakaapit ovat nyt hänen valtakuntaansa. Yhden alakaapin sisusten ulos heittämisellä minä saan kahvikupin ja pari aukeamaan Hesaria aamuisin. Se riittää.

Päivät tämän pikkuisen kanssa ovat ihania. Aamuisin ollaan joko kotona tai sitten vien lapset päikkyyn ja suuntaan hänen kanssaan lähikahvilaan, jossa yleensä on kavereita. Viimeistään 9.30 maissa hänen pitää päästä aamu-unille. Jos ollaan ulkona liikkeessä, hän nukkuu helposti 1,5 tuntia (tänään veteli kaksi tuntia, kun kävelin Hermannista Munkkiniemeen Keskuspuiston halki!). Sisällä sängyssä nukkuu ehkä puoli tuntia, se on liian vähän.

Mutta 11—12 maissa sitä ollaankin sitten jo lounaalla, yleensä ulkona. Nykyään hän syö jo nuo 5 ateriaa päivässä, jostain syystä sellaiset 8 kk ruoat eivät vielä oikein uppoa, mieluiten söisi 5 kk safkoja. Mutta ehkä pikkuhiljaa!

Lounaan jälkeen hampparoin yleensä jossain, silloin hän saattaa nukahtaa jo uudestaan (etenkin vauvauinnin jälkeen, joka väsyttää mukavasti). Ennen neljää haen lapset päikystä ja sitä tämä pieni rakastaa. Illat hän seuraa tiiviisti, mitä isommat tekee ja hakeutuu heidän seuraan. Viime aikoina olen myös pelannut Nintendoa vauva sylissäni, aina se ei onnistu.

On mukavaa, että iltaisin hän nykyään menee vasta 19–20 maissa nukkumaan, se helpottaa etenkin harrastusiltoja, jotka venyvät helposti. Nykyään pitää muistaa harjata hänen pikku hampaitaan, niitä on kolme: kaksi alhaalla ja yksi ylhäällä. On söpö näky! En kyllä juuri aamuisin muista sitä harjausta, mutta iltaisin olen yrittänyt kunnostautua.

Hän taputtaa. Paljon! Musta tuntuu, että me enimmäkseen kommunikoidaan taputtamalla ja nauramalla (koska taputtaminen myös naurattaa). Toki aina hänen taputtaessa minä luen, että hän haluaa antaa mulle aplodit mun erinomaisesta suoritteesta äitinä. Ja sitähän minä olen – aivan erinomaislaatuisen hauskaa seuraa hänelle!

Nuha ukkelilla on ollut melkein nonstoppina, yksi pieni tauko oli, mutta muuten on sisarukset roudannut kaikenmoista tautituliaista päiväkodista. Ei ollut esikoinen tällä lailla virusten ja bakteerikasvuston syömä.

Meillä on ollut ihana helmikuu. Yksi kokonainen viikko oltiin isolla joukolla hiihtolomalla, mutta noin muutenkin. Paljon aurinkoisia päiviä, pitkiä kävelylenkkejä ympäri Helsinkiä, lounaita, vauvatreffejä. Olen ollut hirveän onnellinen tämän pikku ukkelin kanssa.

Koko ajan enemmän kahden alahampaat vilkkuvaa suloista hymyä, jatkuvaa kikatusta (etenkin isosiskolle). On niin kivaa, kun tämä kolmaskin lapsi on selvästi tällainen huumorityyppi.

Ihana ihana vauvamme!