Viisi keinoani tehdä joulusta helppo

Kaupallinen yhteistyö: Food Market Herkku

herkku jouluruoat.jpg

Viikon päästä on jouluaatto! Ihanaa! Tämän vuoden joulusta tekee erityisen se, että me vietämme sitä ensimmäistä kertaa oman perheen kesken kotona Hermannissa. Koska syksy on ollut järjetöntä hurlumheitä, haluan tehdä joulusta mahdollisimman helpon. Toisaalta samaan aikaan halajan sellaista ihanaa Fanny & Alexander -henkistä yltäkylläistä ja juhlallista tunnelmaa, mutta onneksi voin saada molemmat!

Tässä on suunnitelmani joulua varten.

1. Jaamme vastuut.

Taas kerran iloitsen siitä, että asun siskoni Sofian kanssa samassa rakennuksessa. Sovittiin, että Sofia, Sampo ja heidän tyttärensä tulevat meille jouluaattoaamuna riisipuurolle ja glögille. Sitten käydään taloyhtiön saunassa, Paavalin kirkossa ja illalla me taas vuorostamme menemme Sofian ja Sampon luo jouluillalliselle.

Joulumenut suunnitellaan, ostetaan ja tehdään yhdessä, joten kenellekään ei tule liikaa vastuuta (eikä kukaan pääse jakamaan syyllisyyden lahjaa toisille).

herkku jouluruoat2.jpg

herkku jouluruoat4.jpg

2. Kokkaamme sitä mitä osaamme ja ostamme valmiina sitä mitä emme jaksa kokata.

Tähän mennessä suunnitelma on se, että aamulla keitämme ison kattilan riisipuuroa ja jotain törkeän hyvää glögiä. Illan lista on fancympi:

Täydellisesti paahdettu kana (Jamie Oliverin reseptillä)

Olemme nykyään aika lailla kasvissyöjiä, mutta jouluna juhlan kunniaksi valmistetaan lihaa. Löydettiin Herkusta vapaana kasvanutta kanaa, ja valmistetaan näitä kaksi kappaletta.

Ruusukaalilisuketta (Chokochilin reseptillä)

Ruusukaali on tämän vuoden trendiruoka, ja me otamme siitä kaiken irti.

Suolatut perunat (kiitos jälleen, Jamie Oliver)

Valmiit laatikot: ainakin porkkanaa ja perunaa, mielellään myös lanttua

Olen hullu joululaatikkofani, mutta en tänä jouluna en ehdi tai jaksa tehdä laatikoita itse. Onneksi Herkussa on ihania valmislaatikoita, joita tiskillä tapaamani rouva kehui taivaallisiksi. Jos niihin lisää vähän kermaa vielä ennen uuniin menemistä, niin avot, ihan kuin olisi itse tehnyt.

Sitten kaikkea ihanaa lisuketta, kuten:

- dijonsinappi

- silli

- juustot, pähkinät

- joululimppu

- premium-pikkuleivät

- piparit, joulutortut

- luultavatsi jokin ihana valmiskakku

- suklaa, marsipaani

herkku jouluruoat10.jpg

herkku jouluruoat3.jpg

3. Rajoitamme lahjojen ostamista.

Sovittiin, että aikuiset eivät osta tänä jouluna lahjoja toisilleen. Olen hankkinut muutamia aineettomia lahjoja (kaikki netistä), mutta suurimmaksi osaksi sovittiin, että tänä jouluna ei vaihdella tavaraa keskenämme.

Lapsillekin on luvassa melko maltillisesti paketteja. Tuntuu suorastaan hauskalta, että minulla on valta totuttaa lapsi (ainakin vielä tämän ikäisenä) mihin tahansa pakettimäärään, ja vaikka piilottaa osa paketeista, jos niikseen tulee.

herkku jouluruoat5.jpg

herkku jouluruoat6.jpg

4. Fiilistelemme etukäteen.

Olemme Sofian kanssa lähettäneet whatsapissa kuvia, reseptejä ja tietenkin jouluun sopiva voimabiisejä jo viikkokausia. Kun kerran aletaan ensimmäistä joulua viettää Hermannissa, niin soittolistojen on oltava kunnossa ja tunnelman korkealla. 

Ja toisaalta, saa myös alisuorittaa: Olin pitkään haaveillut, että nyt hankitaan vihdoin kuusi kotiin, mutta nyt näyttää siltä, ettei Tikin kanssa sittenkään saada aikaiseksi. Onneksi Sofia ja Sampo saavat, joten Alppu pääsee joka tapauksessa joulukuusen vaikutuspiiriin.

herkku jouluruoat7.jpg

herkku jouluruoat8.jpg

herkku jouluruoat9.jpg

5. Antaudumme nautinnoille. 

Kun työajat ovat joustavat, kaupassa voi käydä silloin, kun ei ole ruuhkaa. Kävimme äsken, eli nyt maanantaiaamuna Food Market Herkussa fiilistelemässä ja ostelemassa ensimmäiset joulutarvikkeet. Laatikot, leivät ja kana haetaan perjanatina, kun saadaan auto äidiltä lainaan. Oltiin päätetty etukäteen, että nyt saa antuatua kaikenlaisille nautinnoille, kuten minttuhyytelölle (sellaiselle, jota oli Jurassic Parkin tyrannosaurus rex -kohtauksessa), premium-pikkuleiville (ei mille tahansa satunnaisille kekseille) ja sekä karkealle että siloisalle sinapille (we are going with our wild selves!). Herkku on tällaiseen nautiskeluun oikea joulun paratiisi, sieltä löytyy ihan kaikki, mitä ihminen voi sielunsa jouluistamiseksi halajata.

Harkitsin myös sitä, että tekisin erillisen tilauksen etukäteen, mutta sitten päätimme mennä itse shoppailemaan, koska siitä tulee niin hyvä joulufiilis - kun sitä ei tarvitse tehdä ruuhkassa! 

Tämä on kuitenkin hyvä +1 vinkki:

Jos ruuhkashoppailu ryydyttää, niin Food Market Herkusta pystyy vielä tänään tekemään netissä erillisen tilauksen niin, että valmiiksi kerätyt ostokset voi käydä vain hakemassa 20.-24.12. välisenä aikana Herkusta. Tällöin välttää esimerkiksi kalatiskin jonotusmaratonin, mikäli ei pääse ostostelemaan muutoin kuin ruuhkahuippuna.

Elämässä joutuu ressaamaan niin monista jutuista, että joulusta en vain halua kantaa yhtään huolta. Samaan aikaan haluan kuitenkin, että joulussa on kunnon juhlan tuntua. 

 

Millä keinoilla vähennätte joulustressiä?

 

Kuvat: Eläydyin ehtoisan emännän rooliin!

Lue myös:

Food Market Herkku on avattu

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Previous
Previous

Tämän päivän tärkeimmät kolme minuuttiasi

Next
Next

Täydellinen lähiloma Hangossa