Elämä on niin herttaisaa

Elämä on niin herttaisaa1.jpeg

Olen tänä kesänä tehnyt viime vuodesta valokuva-albumia. Taktiikkani on se, että ladon vain hirveän kasan kuvia valmiille taittopohjalle (tyyliin 16 kuvaa per sivu) ja sitten kopioin täältä blogista avainsanan kuulumiset-alla olevat postaukset albumin sivuille. En jaksa sen enempää kirjoitella kuvatekstejä, että tällöin ja tällöin tehtiin sitä ja tätä. Kuvat saavat kertoa minkä kertovat.

Tämä on ennen kaikkea sellaista mielen sisäistä järjestelyä, koska näin tajuan, miten paljon asiat ovat muuttuneet: tämä kesä on monella tavalla ollut ihanampi kuin viime kesä. Kun viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin, etten ole saanut kunnolla levättyä.

Että en ole tuntenut olevani paras versio itsestäni. No, en nyt ehkä vielä ole mikään huippuyksilö vieläkään, mutta tämä kesä on ollut valtavasti parempi.

Tähän on kolme selkeää syytä:

Elämä on niin herttaisaa2.jpeg
Elämä on niin herttaisaa3.jpeg

1. Didi on 2-vuotias, mikä tarkoittaa sitä, että hän ei koko ajan yritä tuhota itseään. Hän viihtyy pitkiä pätkiä kylvyssä, on muiden lasten kanssa leikeissä mukana, ui kellukkeilla tuosta kalliorannasta, jossa ei jalat yllä pohjaan. Hän haluaa pelata jalkapalloa ja sählyä. Hän sai vaarilta ja mummiltaan kottikärryt, joiden kanssa hän prumpuuttelee ympäri pihaa ja auttaa minua silppuamisessa (eli kokoaa silppua lapiolla kottikärryihin). (Aaaah, silppuaminen on ollut niin taivaallista – niin tyydyttävää purkaa ympäri tonttia papan aikanaan keräämiä risukasoja pieneksi hakkelukseksi! Osan käytämme kompostissa, osan vain maan pohjana.)

Diddeli juttelee ihania juttuja taukoamatta. Hän kysyy lupaa asioihin: ”Saakinko juosta järveen? Saanko mennä? Saanko?” Hän tekee tilanteista juhlavia: ”Kuppis!” hän sanoo ja kohottaa maljan ruokapöydässä. Kaikki tapahtuu tällä hetkellä sillä aikaa, hän on jostain keksinyt tämän käyttökelpoisen sanaparin. ”Minä laitan kengät sillä aikaa.” ”Nalle menee nukkumaan sillä aikaa.””Aappu löi mua! Sillä aikaa.”

Didierin laulelut ovat sen sortin suloisuutta, että se tuntuu fyysisenä kokemuksena kehossa. ”Lapsoset ketterät koo-tii-haas-saaa koivusta oksat LAITTAA. Niistäpä näpsillä sormillansa saunahan vihdat LAITTAA.” (Didi osaa sanoa r-kirjaimen sanan keskellä muttei alussa. Se on hauskan kuuloista.) Myös Ovara-laulu (eli Kas kuusen latvassa -laulu) on tullut tutuksi. Rakastan sitä viimeistä säettä: Ja elämä on niin herttaisaa, kun kuusen latvassa keinua saa. (Kuvittelen aina, että se kuusi jossa ne oravan poikaset leikkiä lyö, on tuo meidän makkarin edessä nouseva iso kuusi.)

Olen jotenkin oikein keskittynyt nauttimaan lapsista. Että tuollaisia ne nyt sitten ovat.

Kun lapset ovat helpompia, meillä on Tikin kanssa paljon rennompi meno. Olemme ehtineet katsoa iltaisin elokuvia ja lueskella iltapäivisin Didin unten aikaan kirjoja.

Emme ole juuri riidelleet, paitsi kerran Alppu lähti kesken ruokailun ja ilmaantui takaisin peltorit päässä. Hän kertoi, ettei jaksa kuunnella meidän riitaa. Viesti meni perille.

Elämä on niin herttaisaa4.jpeg
Elämä on niin herttaisaa5.jpeg

2. Huvila on ajettu sisään. Juu, kaikenlaisia remontteja (kuten laituri, piha ja huussi) on vielä tulossa, mutta lähtökohtaisesti hommat ovat täällä sillä lailla, että näin voisi elää ja olla vaikka maailman tappiin.

Se, että tänä kesänä meillä on tiskikone (viime kesänä ei ollut), on vaikuttanut valtavasti mukavuuteen.

Ennen kaikkea en koko ajan mieti, että onko tuo nyt hyvin remontoitu, mistä tämä omituinen haju on peräisin (siitä, että remppafirma oli unohtanut laittaa hajulukkoon kumitiivisteen!)

Elämä on niin herttaisaa6.jpeg
Elämä on niin herttaisaa7.jpeg

3. Ei enää kirjan miettimistä. Viime kesä oli siitä syystä stressaava, että kustantamon kanssa oli sovittu deadline, mutta minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, että mistä oikein kirjoitan. Sitten mietin pääni puhki koko kesän, että mitäs sitä sitten lähtisi syksyllä pykäämään.

Aivan todella surkea idea miettiä tuollaisia työhommia lomalla. En enää ikinä tee niin, että sanon itselleni hautovani kesällä sitten jotain työasiaa. Ei ei ei. Kesällä haudotaan vain kesähommia.

Ja sitä minä olen tehnytkin! Olen lukenut paljon ihania kirjoja. Suuri suositus Karin Smirnoffin Lähdin veljeni luo, aivan mieletön kuvaus Pohjois-Ruotsiin sijoittuvasta hirvittävästä lapsuudesta, josta jotenkin sitten selvitään ja vieläpä niin, että elämässä on huumori ja kepeys jäljeläl (ei käsittääkseni ole autofiktiota vaan ihan täys fiktiota) . Myös Joonatan Tolan Punainen planeetta oli hieno kuvaus vanhempien tuhoamasta lapsuudesta (tämä taas on autofiktiota). Nyt luen Hanna Brotheruksen Ainoa kotini -teosta, siinäkin soudellaan synkissä vesissä.

Josko vielä keksisi jonkun sellaisen juonivetoisen kirjan, ehkä jonkun dekkarin (saa suositella), kaipaisin enemmän sellaista aivot narikkaan -menoa näin loppukesään.

Ja ah, kesää on vielä todella jäljellä. Palaan vasta kahden viikon päästä töihin, siihen saakka ollaan varmaankin huvilalla. Meillä on käynyt täällä niin valtava määrä vieraita, että nyt pitää ottaa vähän sellaista hiljaiseloa hetki ja olla vain oman perheen kanssa. Emännöintiinkin saattaa ihminen uupua, vaikka vieraat olisivat kuinka kivoja.

Ja ehkäpä bonussyy tämän kesän kivuudelle on siinä, että syksy tuntuu toiveikkaalta. Moni läheinen on saanut jo kaksi rokotetta, itsekin saan toisen nyt elokuussa. Sen jälkeen suojan pitäisi olla jo tosi kova. Nyt vain toivon, että kaikki jotka pystyvät koronarokotteen ottamaan myös ottavat sen. Tästä poikkeustilasta on aivan pakko päästä eteenpäin, en vain millään haluaisi enää rajoitteiden syksyä.

Haluaisin sellaista ihanaa arkea, jossa päikyn jälkeen käydään uimahallissa ja museossa. Ilmoitin minut ja Alpun yhteen uuteen harrastukseenkin, haaveilen sellaisesta äiti-poika-ajasta, että oltaisiin kerran viikossa ihan kahdestaan.

Haaveilen kaikenlaisesta, se on herttaisaa.

Taru Salokangas

Taru Salokangas on Squarespace asiantuntija ja markkinoinnin ammattilainen. Blogista ja sivustolta löydät ohjeita sekä vinkkejä Squarespace kotisivujen tekemiseen ja ylläpitämiseen.

https://tarusalokangas.com
Previous
Previous

Kesäksi elämä muuttaa terassille

Next
Next

Piipertäjät vastaan jättiteot – mikä tekee yrityksestä oikeasti vastuullisen?