Kesäksi elämä muuttaa terassille
Kaupallinen yhteistyö: Novenberg Oy
Kaksi kuvaa terassilta: ensimmäinen tältä kesältä, toinen viime kesältä. Suurin muutos on se, että Didille on kasvanut kiharapehko ja terassin väri on vähän harmaantunut.
En tiedä, paljonko olen itse tässä ajassa muuttunut.
Vuosi sitten mietin, onko tämän huvilan remontointi sittenkin virhe, kun siihen uppoaa niin jumalattomasti rahaa.
Vieläkään ei oikeastaan loppua näy: Tänä kesänä meille tulee laituri, joka imaisee kaikki vuoden aikana kertyneet säästöt sen siliän tien. (Hauska fakta: laiturin piti tulla jo kesäkuussa, mutta koronan ja Suezin kanavan takia palkit eivät ole vieläkään saapuneet Suomeen: niinpä olemme tämän kesän uineet suoraan kalliolta järveen. Toisaalta on ihan kivakin, että upgreidaukset saapuvat pikkuhiljaa eikä kaikki kerrallaan, niin niistä tulee nautittua enemmän!)
Sen jälkeen tulevaisuuden säästöt tuupataan piharemonttiin. Olen nyt vihdoin päättänyt, millainen pihasta tulee. Siitä lisää enemmän!
Seuraavia menoeriä ovat sitten katto ja rännit.
Sitten säästetään ehkä vuosi tai pari, minkä jälkeen haaveissa on purkaa edellinen täydellisen lahonnut puuvaja (täällä on kaikenlaisia virityksiä: yksi niistä on se, että puuvajarakennuksen kattona toimii mustat jätesäkit!) ja rakentaa tilalle kesähuone-puuvajayhdistelmä.
(Olen tämän kesän aikana tullut siihen tulokseen, että haluan vielä yhden vierashuoneen, vieläpä niin että se on vähän erillään tästä huvilasta.)
Että juu, kaikenlaiseen saa täällä tungettua rahojaan. Mutta kaikessa on taustalla ajatus, että kun tämä nyt on kerran korjattu, niin sitten ei tarvitse tehdä vuosikymmeniin mitään isoa, pelkästään ylläpitävää. Se helpottaa mieltä.
Sillä vaikka rahanmeno välillä hirvittää, niin aina lopuksi mietin, että mihin muualle minä niitä rahoja sitten laittaisin? En haaveile erityisemmin tavaroista, matkoista tai vaikkapa auton ostamisesta. Välillä mietin, että isompi koti helpottaisi elämää, mutta siinäkin vaihtokaupassa tämä paikka painaa enemmän. Sitä paitsi huvila on isompi kuin meidän oma koti. (Täällä on sisätilaa noin 100 neliötä, meidän kerrostalokoti on 78 neliötä.)
Tämä paikka tekee minut niin onnelliseksi. Rakastan niin monia asioita täällä. Koko pitkä kesä täällä on ollut taivaallinen raukeudessaan ja löysissä rutiineissaan. On päiviä, jolloin en poistu juuri pihapiiriä kauemmas, löllyn omassa kesäkuplassani lapsineni, kirjoineni, aurinkoineni.
Tämä paikka tekee minut onnelliseksi myös silloin, kun en ole täällä. Ihan vain ajatus siitä, että on olemassa nojatuoli, jolta voi katsoa auringonlaskua tai portaat, joilla voi istuskella ja juoda lasin viiniä, saa minut iloiseksi silloin, kun talven kovin kiireputki on meneillään.
On ihanaa fiilistellä jo tehtyjä remontteja, joihin olen super tyytyväinen. Ei nyt ehkä tule enää kenellekään uutisena, että meidän terassi ja etenkin portaat ovat unelmieni täyttymys.
En vieläkään ole millään lailla kyllästynyt ihailemaan näitä. Terassin ja portaiden materiaali, Accoya, tuntuu edelleen silkin pehmeältä jalan alla.
Joka aamu, kun käpöstän portaita pitkin rantaan paljain jaloin, joka iltapäivä, kun lapset juoksentelevat eestaas terassia. Joka kerta olen niin tyytyväinen, että satsasimme tähän matskuun, josta ei tule tikkuja ja joka on näin kaunis.
Accoya-terassi on huvilan kruununjalokivi, vieraat aina päivittelevät, miten puu voi tuntua näin pehmeältä jalan alla.
Parasta on, että Accoya on niin kestävää. Novenbergilta lupasivat, että maan päällä tämä kestää 50 vuotta ilman, että sitä tarvitsee hoitaa mitenkään. (Veden alla 25 vuotta.) Jos minun ei tarvitse poistaa tikkuja lasten jalasta seuraaviin vuosikymmeniin, niin terassi on ehdottomasti satsauksensa väärti.
Accoyan ominaisuuksista voi lukea minun viime kesän blogipostauksesta.
Takana on vasta vuosi elämää Accoyan kanssa, mutta tähän mennessä se on käyttäytynyt juuri niin kuin pitikin: on alkanut harmaantua kauniisti. Vielä pinta on ehkä vähän harmaankirjava, mutta pikkuhiljaa tästä on tulossa täysin harmaa, minkä jälkeen satunnaiset aurinkorasvaläikät ja mustikkatahrat eivät enää näy niin paljon terassilla.
Harmaantuminen on kiva, sillä näin esimerkiksi nuo portaat uppoavat vielä paremmin tuohon maisemaan järveltä käsin.
(Ajattelin kyllä pestä tätä terassin vielä tänä kesänä, kun tähän on kaatunut vaikka mitä.)
Olemme käytännössä muuttaneet terassille. Täällä makoillaan, pelataan sählyä, kärryytellään nukenrattaita, kuunnellaan äänikirjoja, leikitään legoilla ja ryömitään poimimaan niitä terassin alle. Syödään herneitä ja mansikoita, kylvetään, nukutaan helteisinä öinä, painitaan ja kuivatetaan pyyhkeitä uimisen jälkeen audingossa.
Jostain syystä lapset myös järjestäen heittävät kaiken terassilla lojuvan kaman alas. Etenkin Didillä on taipumusta sellaiseen, että jos esineen voi siirtää yhdeltä tasolta alemmalle tasolle, niin se siirretään. (Myös sisällä. Jos pöydällä on kirja, se on tiputettava ennen pitkää lattialle. Tämä on suht raskas taipumus ihmisessä.)
Taidan alkaa ottaa joka vuosi samassa paikassa Didin kanssa kuvan. Veikkaan että oma naama ei hirveästi muutu,mutta typy ja terassi muuttuvat.
