Iho hohkaa heinäkuuta

Rakastan näitä heinäkuun loppupuolen viikkoja, kun kaikki alkaa olla asettuneita ja semmonen levoton energia on poissa. Lapset on rauhallisempia, luonto on pysähtyneempi, valuvat päivät sekoittuvat toisiinsa.

Me ollaan lähinnä oltu järvessä ja metsässä, pelattu unoa, katottu leffoja, nahisteltu, kuunneltu epämääräisiä hokemia (”niinku cha cha chaa”, jota 3 v hokee)  ja juostu sadettajan alla (jota 3-vuotias jostain syystä kutsuu ”shampanjaksi”).

Olen raikonnut meidän pusikoitunutta maisemaa. Haluan pitää kaiken mahdollisimman samanlaisena kuin silloin, kun mamma ja pappa asuivat täällä – ja tuo rinne on päässyt pajuuntumaan ja koivukkoitumaan – nyt laitoin oksasakset laulamaan ja kynin sieltä valtavan määrän puskaa pois, ja ai että on kaunis näky, kun männyt ja kuuset pääsevät oikeuksiinsa! (En halua käyttää round-uppia, joten noista kannoista versoaa aina seuraavat ja seuraavat puskat, joten parin vuoden päästä taa sama setti tulossa.)

Tänään uitiin Äbän kanssa Kyliksestä meidän rantaan, vesi oli linnunmaitoa, 26 astetta. Metsätie on täynnä mustikkaa, metsämansikkaa ja vadelmaa, myös kantarelleja voi jo poimia. Helle on jatkunut niin monta päivää, että mun pitää iltaisin viilentää huvila ilmanlämpöpumpulla, jotta täällä saa nukuttua.

Autuasta.

Täällä huvilalla on käynyt ystäviä sopivasti, nyt ollaan taas keskenämme. Hanne ja hänen kaksi nuorinta olivar pari päivää. Oli niin suloista katsoa, kun meidän 3-vuotiaat ja 6-vuotiaat leikkivät ja pelleilivät keskenään. Typyillä oli suloinen ja pitkäkestoinen nukkekotileikki, missä nukkekodin asukkaat seilasivat laivalla erinäisiin paikkoihin (mm saksalaiseen Haide Park -huvipuistoon). Molemmat osaavat uida juuri ja juuri, eli me Hannen kanssa oltiin jatkuvasti silmä kovana siinä vieressä, mutta niin vain ne jo meidänkin laturilta (joka on äkkisyvä) polskivat ilman kellukkeita. On maagista olla kuusivuotias ja oppia nopeasti kaikenlaista. Ja miten rohkeasti ne hyppivät Kylänrannan laiturilta alas, uudestaan ja uudestaan!

Vanhin lukee iltaisin auringonlaskussa Ouroboros-fantasiakirjaa, katselee YouTubesta One Piece -sarjaa ja valittelee välillä, että on tylsää kun ei ole kavereita. Serkut ovat olleet nyt muutaman päivän isänsä suvun mökillä, ja heitä odotetaan kovasti tänne takaisin. 

Olen niin ylpeä noiden isojen metsään rakentamasta majasta! Sinne ne vain pykäsivät kolme parrua puihin kiinni (narulla – sovittiin ettei eläviin puihin saa naulata mitään) ja naulasivat parruihin kiinni lautoja. Ovat tehneet projektia pitkään, itsenäisesti ja ylpeudellä.

Oon treenaillut tänä kesänä enemmän kuin aiemmin: tehnyt terassilla 7 minute workouttia, käynyt leinkillä ja pykäsin koivujen väliin “leuanvetotangon” kaatamastani pajusta. Se vähän joustaa, mutta ajaa kyllä asiansa. On hauskaa treenailla leukoja. En saa vielä suorilta käsiltä, mutta koukkukäsillä jo!

Aiemmin täällä oli Raisa ja Otso kolme, Mirja ja T kaksi yötä, Manne et al kävivät päiväsaikaa. etenkin R & O siivosivat täällä valtavasti! Kuurasivat terassin, pesivät ikkunat (ovat jo täynnä lasten kädenjälkiä + kumisen Zoolandiasta ostetun toukan imukuppijalkoja), imuroivat, järjestelivät, jynssäsivät suihkuhuoneen kaakelit! Vau! Oon edelleen tästä aivan otettu – heidän love language on siivoaminen, ja minä otan kaiken suurella ilahduksella vastaan.

On ollut välitetty ja rakastettu olo.

Myös viinin juominen illalla laiturilla tuotti lisää rakastettua oloa.

Keskiviikkoaamuna tällä viikolla pakkasin aamulla kolme lasta autoon, laitettiin Huntrixin Golden soimaan, suunnattiin mökkitietä pitkin kohti serkkujen perinteistä Zoolandia-päivää, oli mahtava fiilis! 

Ajoin kantoon.

Ihan eeppinen ärsytys, miten voin olla niin huolimaton! Omituisesti renkaan kumin ja vanteen väliin oli iskeytynyt säle puuta, jota ei saatu äidin ja Juhan (joiden autoa lainasin) kanssa pihdeillä irti. Mutta rengas ei kuitenkaan puhjennut. Niinpä ajoin lapset kyydissä varovaisesti Kaerlan Kumiin, jossa alle kymmenessä minuutissa ottivat renkaan irti, tyhjensivät sen, vetivät puusäleet pois ja laittoivat takaisin. 25 euora – ja minä voimaannuin!!! Pystyin ihan itse hoitamaan AUTOON liittyvän tukalan tilanteen itse.

Muistan, kun 18-vuotiaana mälläsin meidän äidin auton ja peruutin sen meidän navettaan nojaanaan polkupyörään. Takaluukkuun tuli iso lommo. Silloin se tuntui aivan maailmanlopulta, olin niin nuori että sellaista oli vaikea hanskata. Sen sijaan nyt aikuisena, 20 vuotta myöhemmin, oli hirveästi helpompaa: Vaivalla ja rahalla siitä selviää. (Eikä äiti ja Juha olleet lainkaan ärsyyntyneitä, pikemminkin myötätuntoisia – tällaista sattuu.)

Zoolandia-päivä alkoi vain tunnin myöhemmin kuin alun perin oli tarkoitus, ja saatiin serkkujen kanssa rellestää ihanat seitsemän tuntia (kyllä, oltiin taas sulkemiseen saakka) siellä. Jokavuotinen perinne pitää!

Nyt taidan vähäsen katsella telkkarista And Just Like Thatia. Huomenna Äbän kanssa aamulla lenkille. Hellettä tulossa, niiiiin ihanaa!