Junassa

Antakaa minä hetken päivittelen. Olen Salossa ja mietin: miten elämä voi olla yhtäkkiä tällä lailla HELPPOA?!!

Tarkemmin sanottuna istun pendolinossa neljän ihmisen pöytäpaikalla kolmen lapseni kanssa – ja olen miltei kaksi tuntia saanut rauhassa tehdä töitä. Esikoinen lukee Neropattia, keskimmäinen piirtää ja kuuntelee äänikirjaa (ei kun kas, nyt se alkoi tapailla Tatu ja Patu elämä ja teot -kirjaa itsenäisesti), nuorin pelaa Pikku Kakkosta puhelimella. Olen ahtanut ne täyteen karkkia ja itseni täyteen coca-colaa, ja oloni on kepeä, jopa riemukas. On perjantai, olemme matkalla Turkuun Lotan luokse ja viikonlopusta on tulossa ihana!

Olen varannut huomiseksi lävistysajan! Aion lävistyttää 11-vuotiaan serkun, 10-vuotiaan lapsen ja 39-vuotiaan itseni korvalehdet. Mulla periaatteessa on korvikset, mutta yksi niistä ei tahdo millään pysyä auki, niin aattelin, että ehkä se pitää vaan tuupata uusiksi niin johan pysyy. Haluaisin olla korvis-lady, mutten ole, koska. Mutta pian olen! Ja ehkä lävistän jotain rustoakin, MIKSIPÄ EI?!

Tatuoinnistakin haaveilen, mutta Krisikka sanoi mulle, että tatuoinnin saa ottaa aikaisintaan 1,5 vuotta avioeron jälkeen. Minä en keksi sääntöjä, joten iho on edelleen kuin vauvan pylly. (Oletan, että kukaan ei ole tatuoinut vauvansa pyllyä.)

En väitä, ettäkö elämä olisi vielä täysin helppoa näiden otusten kanssa. Vaikkapa eilen, kun olin tuon 4-vuotiaan kanssa kotona “viettämässä kuumeetonta päivää” (kuumeeton päivä, burn in hell) ja yritin tehdä töitä, niin kaaostahan se oli. Hän mm haki kaikki huushollin tyynyt, petivaatteet ja pyykkikorin pyykit ja rakensi niistä olohuoneeseen “joen” ja “sillan”. Tämä oli siis luksushetki, kun keskittyi tähän. Muuten jouduin kuuntelemaan ÄITI ON TYLSÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ -huutoa, mutta toki annoin olla tylsää, koska ilman tylsyyttä Suomen Pisa-tulokset eivät enää nouse, olen antanut itseni ymmärtää.

Jaahas, nyt tulemme Turkuun. On aika poistua blogista. Ihanaa viikonloppua ystävtät!