Länsimainen taloushistoria kiinnostaa: Lehman-trilogia

Kaupallinen yhteistyö: Espoon kaupunginteatteri

Lehman-trilogia näyttää länsimaisen taloushistorian viimeiset reilut 150 vuotta.

Huh huh huh mitä tykitystä, oli ensimmäinen ajatus, kun aplodit alkoivat kolmen ja puolen tunnin näytelmän jälkeen. Lehman-trilogia Espoon kaupunginteatterissa todella lunasti odotuksensa – ja odotukseni olivat kieltämättä aika korkealla. 

Taloushistoria on mielestäni yksi tämän hetken kiinnostavimpia ja ajankohtaisimpia teemoja. Etukäteen tiesin, että Lehman-trilogia (eli näytelmä, jossa on kolme osaa) käsittelee kolmea Lehmanin veljestä. Heistä ensimmäinen saapuu Saksasta Yhdysvaltoihin vuonna 1844 ja aloittaa liiketoiminnan uudella mantereella. Kankaiden ja vaatteiden myyminen vaihtuu puuvillan eteenpäin myymiseen, sitten tarvikkeiden ostoon ja myyntiin, ja monen biesnesmallin läpi päästään pankkitoimintaan – lopulta listaudutaan pörssiin. Ja se, mitä tapahtui vuonna 2008 Lehman Brothers Bankille on taloushistoriaa, joka vaikuttaa yhä tänäkin päivänä meidän kaikkien elämään. Eli pankki kaatui ja alkoi globaali finanssikriisi. 

Olin etukäteen pelännyt, että käsikirjoituksessa olisi jonkinlainen naiiviuden vaara. Olen usein kokenut erinäiset taloutta tai politiikkaa käsittelevät näytelmät jotenkin lapsellisina, vähän sellaisina, että ideologinen lukiolaisälykkö on päättänyt alkaa paasata sydämensä kyllyydestä. Tätä pelkäsin.

Lehman-trilogiaa esitetään enää hetki Espoon kaupunginteatterissa. Liput kannattaa siis hankkia heti.

Mutta ei ei ei. Stefano Massinin teksti, Elina Suolahden suomennos ja Davide Giovanzanan ohjaus pelasi täydellisesti yhteen. Okei myönnän, ihan näytelmän aluksi minulle iski pelko, että onko tämä nyt jotain sellaista rautalangasta vääntämistä, kun teos alkoi jotenkin aika hitaasti ja toisteisesti. Juu-u, kaupan kylttiä maalataan uudestaan ja uudestaan, tajusimme.

Mutta näytelmän edetessä tajusin, että tämä oli hieno tehokeino: Samalla kun kuvataan taloushistoriaa, kuvataan ihmisen arjen tempoa. 1800-luvulla kaikki oli verkkaista, tuumailtiin ja mietittiin. 2000-luvulla asiat singahtelevat eteenpäin valtavaa vauhtia, ei tuumailla, mutta puhutaan tyhjiä sanoja paljon senkin edestä. 

Ylipäänsä näytelmän tempo oli huikea. Kaikki oli rytmitetty valtavan tarkkaan. Korkokengän askeleet seinäkellon ääninä, yhdessä puhutut vuorosanat. Ja ne vuorosanat. En voinut muuta kuin ihailla sitä, miten nämä kolme näyttelijää, Jussi Lehtonen, Juha Sääski ja Timo Torikka, puhuvat lakkaamatta läpi kolmetuntisen näytelmän, muistivat aivan kaiken täydellisesti ulkoa ja näyttelivät ne upeasti. Ja heidän tanssinsa. Ah! 

Maija Ruuskasen säveltämät ja esittämät musiikit olivat sellainen taidenäyte, että sitä piti välillä ihan keskittyneesti jäädä kuuntelemaan. Klassisesta pianosta syntetisaattorin teknojumputukseen. Musiikki oli ikään kuin neljäs näyttelijäsuoritus. 

Mutta juu, minä toden totta suosittelen käymään katsomassa, näytelmää ei esitetä enää kauhean montaa kertaa (harmi kyllä). Myös HS kehui sitä arviossaan. 

 Ja hei, tässä teille alelinkki lippuihin: saatte nyt 25 eurolla tavallisesti 39 euroa maksavat liput täältä.

Katsoin, että esimerkiksi huomisen lauantai-illan näytökseen kello 18.30 on vielä lippuja myynnissä.