Melkein kaikki rahasta, kolmas tuotantokausi

Melkein kaikki rahasta -podcast alkaa tänään Yle Areenassa.

Melkein kaikki rahasta -podi on täällä taas. Upean uuden kansikuvan kanssa!

Kun lähdettiin tekemään tätä kautta, mietittiin tuottajani Johanna Reenin kanssa, että vaihdettaisko nimi suoraan Melkein kaikki kuluttamisesta. Halusimme nimittäin pureskella nykyistä kulutuskulttuuria 20 jakson verran eri näkökulmista.

Kuitenkin jaksoja tehdessä huomattiin, että raha on niin olennainen osa kulutusta, että kyllä nämä jaksot menee raha-nimenkin alle. Joka tapauksessa, tällä kaudella keskitytään erityisesti kuluttamiseen.

Ensimmäisessa jakosssa mulla on vieraana toimittaja ja ohjaaja (ja ystäväni) Susani Mahadura. Puhuttiin Susanin kanssa hänen lapsuudestaan, jossa laman takia perhe menetti kaiken. Miten se vaikutti omistamiseen ja tavarasuhteeseen? Entä sitten buddhalaisen isän puheet rahasta ja kuluttamisesta? Tai Verta, hikeä ja T-paitoja -sarjan houstaaminen Ylellä.

Ah, Susanin kanssa oli vain niiiin kiva jutella. Inhimillistä, syvällistä ja kuitenkin hauskaa.

Kuunnelkaa Yle Areenasta!

Ja sitten vielä kaksi lukusuositusta:

  1. Haastattelin Noora Forsbomia Ylen juttuun siitä, miten hän on onnistunut saamaan kotiinsa tyhjiä kaappeja. Toisin sanoen, mitkä viisi oivallusta torppaavat hänen kodistaan kaikenlaista moskaa.

  2. Kirjoitin Ylelle kolumnin siitä, miten heitin kuusi vuotta sitten ehjän bongorummun taloyhtiön jätelavalle. (Ja on siinä kolumnissa vähän muutakin.)

Susani Mahadura Melkein kaikki rahasta podcastissa

Melkein kaikki rahasta -podcastin ensimmäisessä jaksossa vieraana on Susani Mahadura.

Ja hei, koska tänään on Black Fridayn aatto ja podcast-kauden lanseerauspäivä, me pidetään Ylellä kello 20–21 Älä osta mitään turhaa -chat!

Chatissa mun lisäksi jubailee the one and only Jasmin Hamid (mm Mamma betalar -podista tuttu rahasta puhuja) sekä Joutsenmerkiltä Minna Kinnari ja Martoilta Salka Orivuori.

Chattiin pääsee kello 20 tänään täältä.

Torstaina kello 20–21 Ylellä pidetään Älä osta mitään turhaa -chat, jonne kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan kuluttamisesta.

Previous
Previous

Länsimainen taloushistoria kiinnostaa: Lehman-trilogia

Next
Next

Ilman sijoittamista elämä olisi kurjaa