Syyslomalla
Tämä on aina se hetki syksystä, kun ajattelen, että nyt on sen verran kiire, ettei pysty olemaan millään syyslomalla. Mutta sitten me keksitään siskoni Lotan kanssa kivuuksia, ja toisekseen, kaksi kolmesta lapsesta on koulussa, eli syyslomalla on oltava!
Lisäksi tuntuu, että lapset (etenkin ekaluokkalainen) ovat olleet tosi väsyneitä ja aika sillä lailla läheisyydenkipeitä, mikä on näkynyt vahvoina tunteina ja rettelöintinä. Tämä on kierre, koska sitten minä olen aivan sillä lailla “irti minusta, älkää koskeko minuun” ja sitten ne haluavat vielä tiiviimmin iholle. Lapset ovat viimeisen kuukauden olleet pelkästään mun luona, ja ovat todennäköisesti jatkossakin, niin olen ollut välillä vähän väsynyt. Ja samaan aikaan on ihanaa, että saan nyt olla koko ajan niiden kanssa, ovat niin mainioita. Onneksi meidän äiti on jäänyt elokuussa sopivasti eläkkeelle, niin se on voinut olla lasten kanssa tarvittaessa. Ja sitten mulla on kaksi ihanaa pikkusiskoa E ja V, jotka ovat mitä erinomaisimpia lastenvahteja lyhyemmillä ajoilla.
Perhe-elämä on siitä mukavaa, että se on arkea, se on kokoaikaista ja jatkuvaa – ja niinpä sitä voi aina vähän säätää. Nyt kun olen ollut kohta 11 vuotta jonkun äiti, olen alkanut ymmärtää syyseuraussuhteita lasten käytöksessä. Kuten vaikka sellaisen, että vielä 10-vuotiaskin kokee nälkäkiukkua (ja suoranaista maailmantuskaa) tai että jos on ollut tosi kiva mutta intensiivinen päivä, niin 4-vuotias alkaa illalla riehua mielivaltaisesti. Tai että paikoissa kannattaa olla minimissään kaksi yötä, koska osa lapsista reagoi muutokseen rettelöimällä ensimmäisen yön, mutta toinen meneekin sitten jo ihan smoothisti.
Mun on niin paljon helpompi ottaa näitä loputtomia tunteiden vuorstomyrskyjä vastaan, kun tiedän, mistä ne ovat lähtöisin.
Niinpä tein syysloman alkuun päätöksen: Puhelinaika minimiin (kiitos Hannen hyvä postaus!) ja läsnäolo maksimiin. Ja vaikken todellakaan jaksaisi olla läsnä lapsille, niin just silloin kannattaa olla läsnä, koska sitten kaik menee paljon smoothimmin taas.
Ja voilà, nyt on sunnuntaiaamu, ja minä saan juoda kahvia ihan rauhassa.
Syyslomasta!
Perjantaista sunnuntaihin äiti oli lasten kanssa, ja minä pääsin Karryn kanssa Tallinnaan. Syötiin tosi hyvin erilaisissa vegaanisissa mestoissa. Analyysi: Helsingissä on enemmän ravintoloita, joissa on herkullisia vegaanisia yksittäisiä annoksia, Tallinnassa taas on enemmän täysin vegaanisia ravintoloita, mutta vegeannoksia ei löydy kaikista rafloista, tai itse asiassa löytyy vähän heikosti.
Käytiin Tallinnan Vegemessuilla, majoituttiin Telliskivessä kivassa airbnb:ssä ja vaelleltiin ruskaisilla kaduilla. En käynyt kertaakaan vanhassakaupungissa, oltiin vain tuolla uudemmilla alueilla. Oli aivan super hauskaa!!!
Sunnuntaista tiistaihin suunnattiin Pärnuun. Lotta toi sunnuntaiaamuna uhroollisesti lahden yli kaikki meidän kuusi lasta, söivät Eckerölinen buffassa vatsansa täyteen ja sain kolme hyväntuulista, joskin hyvin hellyydenkipeää lapsosta terminaalista luokseni. Käytiin Viru-keskuksessa Bubs-kaupassa (lasten unelmien täyttymys!) ja Kaubamajassa hakemassa eävitä, ja sitten köröteltiin Flix-bussilla Pärnuun. Sielläkin meillä oli kiva airbnb, sellainen tilava ylimmärn kerroksen perheasunto Vee-kadulla joen rannassa.
Maanantaina oli meidän pääpäivä: käpysteltiin kauniiden värikkäiden puutalojen ohi rantaan, kierrettiin ne ihanat Pärnun pitkospuut Itämeren päällä ja lopulta mentiin Paradiis-kylpylään – jossa oltiin tasan se kolme tuntia, jonka sai olla. Mulla oli niin hauskaa kuopuksen kanssa villivirrassa, pelleiltiin siellä tuntikausia ja vain kikatettiin. Hän uskalsi mennä myös putkimäestä alas mun kanssa monta kertaa. Tässäkin huomaa, että asiat ovat helpottaneet, kaksi isompaa ui jo todella taitavasti, niin ei tartte kauheasti hermoilla niiden puolesta. Uimisen jälkeen syötiin Stefanissa pizzat, sitten herkkukaupan kautta kämpille ja vietettiin eka Halloween herkutellen ja kirjoitellen Kalle kummitukselle kirjeitä, joihin hän aina vastasi (isommilla lapsilla saattaa olla tekemistä asian kanssa).
Tiistaina käytiin Pärnun museossa. Ollaan Lotan kanssa päätetty, että jo riittää släkkäys, nyt pitää saada museot takaisin ohjelmaan. (Keäsllä Ruotsissa oltiin museoiden suhteen tosi laiskoja, mutta nyt kun ollaan päätetty mennä ensi kesänä Italiaan reilaamaan, pitää totuttaa taas lapset siihen, että museot kuuluvat matkailuun.) Sitten käytiin kolmessa eri leikkipuistossa ja noustiin kello 15 bussiin, jolla juuri ja juuri ehdittiin 18.30 lauttaan kohti Helsinkiä.
Keskiviikkoaamuna kävin nauhoittamassa yhden Höpersankari-roolin studiolla!!!!! Tämä on mulle iso juttu, koska se on lapsille iso juttu – ne rakastavat Höpersankareita, ollaan kuunneltu kaikki kirjat tuhat kertaa. Lotta oli sillä aikaa lasten kanssa, ja sitten äkkiä kotiin ja vuokra-auto alle ja kohti Turkua!
Turussa vietettiin kaksi ihanaa päivää huvilalla Halloween-meiningeissä. Kaiverrettiin kurpitsalyhtyjä, puettiin naamaisvaatteet, tehtiin hienoja Halloween-ruokia, kuunneltiin Halloween-musaa. Lapset myös uivat ja saunoivat kuin olisi kesä. Järvi oli 12-asteista, mutta tämä ei niitä haitannut, siellä lilluivat uimapatjoilla.
Perjantaina oli meidän äidin synttärit. Karry tuli Turkuun ja opasti meitä tekemään täysin vegaanisen menuun. Rakastan tällaisia hetkiä, kun kaikki aikuiset ja halukkaat lapset kokkaavat muutaman tunnin yhdessä. 1980-luvun musa soi ja tekeminen on sillä lailla väljää, että voi välillä vain istuskella ja jutustella ja sitten taas sörssätä ja mörssätä jotain tahnaa.
Lauantaina ajettiin takaisin Helsinkiin. Ensin Vallilan kirjaston avajaisiin (jeeeee vihdoin remontti on valmis!) ja sitten ystävieni Markun ja Even 10-vuotishääbileisiin. Niihin kuului Petolliset-peli (johon en osallistunut) sekä lenkki Töölönlahdella (osallistuin!) ja sauna.
Tänään on aurinkoinen päivä, lähden pian lapsosten kanssa jollekin retkelle. Ja sitten illalla Placebon keikka!!!!!!!
Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut syysloma <3