Suloisia hetkiä reililtä

Näitä on nyt putkahdellut mun mieleen niin usein, että listaanpa huvikseni muutamia interrailin hetkiä, joita en halua unohtaa, sillä onni läikähti näissä.

Kun pienessä kiireessä (olin unohtanut, että Vuosaareen ei mene metroa vaan Itäkeskuksesta bussi) saavuttiin satamaan, ja bussista noustessa Lotan poppoo oli meitä vastassa ja nousi sellainen valtava riemu: tästä matka alkaa!

Myös laivan lähtö satamasta, kun konttirivit jäi taakse ja meri siinti edessä tuntui ihanalta. Ja se ensimmäinen skumppalasillinen, jolla skoolattiin Lotan ja Pasin kanssa. Olin tähdännyt koko kiireisen ja vähän raskaan toukokuun just siihen hetkeen.

Ja juoksumatolla Lotan kanssa juokseminen Itämerta katsellessa!

Ihan eka aamu Saksassa, Lyypekissä, kun Lotta ja Pasi olivat antaneet mun nukkua pitkään ja ottivat kaksi pienintä aamuvirkkua. Lopulta kuului koputus ovelle ja Pasi oli käynyt kaupassa ja ostanut meille ihanan aamiaisen! Syötiin sitä ja fiilisteltiin tulevaa ja olo oli hilpeä — ja tietty kuunneltiin matkakaiuttimesta Samuli Edelmannin Peggy ja laulettiin ja mietittiin, mikä on tämä integroitu mies.

Eka ilta Hampurissa, kun lapset halusivat käydä vielä niiden aiemmin bongaamassa leikkipuistossa ja mä ja Lotta piipahdettiin sillä aikaa kävelysillan toisella puolella ihailemassa ilta-aurinkoa, joka paistoi matalalta Hampurin upeaan satamaan ja oopperataloon.  

Hampurissa Merimieskirkossa pikkutädit keksivät, että he ovat ”Kesän kaksoset”, ja he tekivät aiheesta upean laulu-tanssiesityksen. 

Hampurissa rannalla, kun lapset oli aivan innoissaan siitä että me oltiin toteutettu niiden toive ja leikkivät hiekalla, ja mä ja Lotta avattiin eilisestä jäljelle jäänyt (on aina suuret suunnitelmat juoda olutta lasten nukahdettua, mutta sitten niillä menee niin myöhään, ettei itse voi enää nauttia ölperöä niin ettei se vaikuttaisi yöuniin) vehnäolut, joka juotiin puokkiin rannalla. Tunsin aivan sellaista uskomatonta onnentunnetta katsellessani Elbe-joelle ja miettiessäni, että me ollaan vaan hups vain saavuttu tällaiselle saksalaiselle rannalle ja kaikki on vain tosi hyvin.

Bremenissä oli kuuma! Mentiin maauimalaan. Jossain vaiheessa lapset leikki hiekkaleikkejä ja mä makoilin punaisen Coca-Cola-varjon alla. Leuto tuuli puhalsi ja sanoin Lotalle, että oon paratiisissa. Sitten yksi lapsistani herätti mut semmosista puoliunesta ja pullista koko peräreiällään mulle, koska halusi tietää, onko sinne mennyt hiekkaa.

Haide Parkissa merirosvoteemahuone teki muhun valtavan vaikutuksen! Jotenkin semmonen lapsuuden hassu unelma tuli toteen, kun pääsi sellaiseen. Etenkin illalla, kun oltiin juostu rankkasateen läpi illalliselta hotellihuoneeseen, muhun iski semmonen valtava rakkaus lapsia ja elämää kohtaan. Mun pienet ihanat!!!

Nürnbergissä istuttiin semmosella kaupunkirannalla, jossa oli keskellä kaupunkia valtavasti hiekkaa ja aurinkotuoleja. Isot joi colaa, pienet pillimehua ja me aikuiset skoolattiin bissellä. Myös lasten “vakipehmot” Seven ja Simon nautiskelivat biitsielämästä.

Rakastin kaikkia meidän junamatkoja (paitsi Hampuri–Bremen meni riehumisen puolelle). Ei tehty kertaakaan paikkalippuvarauksia, sillä haluttiin pitää vapautemme, eli vain nousta seuraavaan sopivaan junaan. Lisäksi meidän poppoolta se olisi tullut kalliiksi. Yksi varaus on 8 euroa ja meitä oli 9, eli olisi äkkiä tullut parin tunnin junamatkalle satasen extrat.

Erityisesti mieleen jäi se, kun Nürnbergissä meni aivan minuuttia vaille hilkulle, ehtiikö Pasi ja isot lapset junaan. Meinattiin käskeä pienet lapset pois junasta ja olin jo lappaamassa vaunuja takaisin laiturille, kun ne pyyhälsi paikalle. Juna oli täynnä, joten istuttiin eteisessä, mutta konnari oli kiva ja hänelle se oli ihan ok. Tunnettiin voitonriemua siitä, että ehdittiin – ja vieläpä uskomattomien aamiaisbagaashien kanssa (kiitos jälleen matkan muonittaja Pasi!). Matka taittui kivasti ja oli hilpeä tunnelma!

Berliinin ensimmäinen ilta, kun hengailtiin Kreuzbergissä, nähtiin Mirjaa Viktoria Parkissa ja vain katseltiin ihmisiä ja menoa ja katuja ja sitä kaikkea ihanaa. Aaaaaah! Berliini!

Aamukahvit Berliinissä, kun istuttiin meidän Airbnb:n portaalla, joka antoi kadulle ja katseltiin, kun paikallinen turkkilainen leipomo(?) avasi ovensa. Ja illalla kun juotiin samalla portaalla viiniä ja kadulla oli ihana puheensorina viereisen ravintolan terassilta ja tyylikkäät ihmiset vaelsivat meidän ohi.

Yöjunassa oli KUUMA meidän vaunussa. Berliinissä oli ollut päivällä kesäkuun lämpöennätys, 34 astetta, ja ilmastointia ei jotenkaan ollut. (Toisten vaunuissa taas oli ihan vilpoisaa – kuka näistä tietää.)

Meidän 3-vuotias lauloi mun kainalossa hiki otsalla:

”Kyllä täällä tarkenee.”