Arjen ulosteensiirtoa

Elokuu on ollut juuri niin kesäinen ja lämmin kuin ihminen on toivonutkin. He, jotka ovat horisseet syksyn tulosta, voivat katsoa peiliin ja mennä itseensä. Tässä järjestyksessä. En tiedä, tarkoittaako se sitä, että he joutuvat menemään peilikuvaansa, mutta sillä ei ole väliä, koska en ole itse yksi näistä ihmisistä. Sillä minä sanon, että elokuu on kauneinta kesää!Meille on nyt elokuussa Alpun kanssa vakiintunut sellainen systeemi, että vien hänet noin kymmeneksi päikkyyn (ellei aamulla ole jotain spessua, jolloin Tiki vie jo kasiksi), ja haen hänet kolmen maissa. Näin kesäaikaan kello kolme on aivan selvää keskipäivää vielä. Ja oikeastaan neljäkin. Päiväkodin jälkeen ehtii siis retkeillä vaikka kuinka.Salaisuus on siinä, että lähtee suoraan päiväkodista kulkematta kodin kautta ja syö iltaruoan kohteessa.Niinpä olemme nyt retkeilleet oikein varastoon (koska pian tulee kylmä talvi, jolloin jokainen voi tehdä käpertymisretken huovan alle, eli käpertyä itseensä eli käytännössä katsoen mennä itseensä).Yhtenä päivänä otimme bussin Vanhankaupunginkoskelle Mirjan ja Taimin kanssa. Siellä on Ravintola Koskenranta, josta voi syödä iltaruoat. Tästä käppäilee ihan muutaman minuutin Lammassaaren idyllisille pitkospuille. Nyt niitä on levennetty ja matkaa pidennetty entistä enemmän, joten vaunujen kanssa on aivan helppoa liikkua siellä.Meille on muodostunut sellainen systeemi, että vauva matkaa vaunuissa ja Alppu kävelee, kunnes väsyy, minkä jälkeen hän pääsee Tulan taaperokantoreppuun. Loistava keksintö. (Tosin Alpulla on siellä niin mukavaa, että hän usein yrittää nukahtaa sinne, enkä minä voi hyväksyä mitään kello viiden nokosia.)Tuolla oli siitä ihanaa, ettei lapsia tarvinnut juuri kieltää tai komentaa. Siinäpähän juoksivat pitkospuita riemuissaan eestaas, eivät oikein voineet karata mihinkään, nuo pienet epelit.Kävimme aina lintutornilla saakka, ja näimme matkalla lampaita ja lehmiä. Ihanaa luontoelämystä!Toisena päivänä taas lähdimme Raisan ja Fridan kanssa päiväkodilta Uutelaan. Ensin metrolla Vuosaareen, sitten bussilla Uutelan porteille saakka, jossa on ihana Kahvila Kampela, josta saa erinomaista lohikeittoa.Ravintolassa lapseni tosin oli hieman väsynyt, ja itki katkerasti kaikenlaista, kuten sitä, että joutui pesemään kätensä, sitä että pingviinipuikosta suli suklaakuorta lopuksi pois ja sitä, että hän ei saanut kurkotella reunan yli merelle. Minä sen sijaan itkin syvällä sielussani, kun olin menossa pesemään niitä lapsen käsiä, ja sitten sellainen parikymppinen dude luikahti meidän ohi vessaan ja vietti siellä noin kolme tuntia aikaa. Olen tästä edelleen järkyttynyt.Mutta itkut olivat tiessään, kun ruoan jälkeen suuntasimme Uutelan luontopolulle. Edes silloin Alppu ei parahtanut, kun hän onnistui Samala SeKuinia uittaessaan kaatumaan mereen ja kastelemaan housunsa likomäriksi. (Onneksi Fridalla oli varahousut mukana!)Enkä minäkään parahtanut, kun huomasin, että minulla oli enää yksi vaippa mukana, ja jostain jumalan syystä se oli YKKÖSKOON vaippa. Tyttäreni, joka käyttää kolmoskoon vaippoja, ei ollut tästä moksiskaan. Hän ei tosin yleensä ole moksis juuri mistään. Sanoin kuitenkin hänelle varoiksi, ettei kannata nyt ulostaa. Eikä ulostanut! Ymmärtää kokonaisuuksien päälle, tuo miellyttävä lapseni.Ja ulosteesta vielä semmoinen, että kun olimme kävelemässä takaisin metrolle tuolta, Raisa kertoi olevansa täydellisen rentoutuneessa tilassa. Myöhemmin hän kuvaili hetkeä instassaan:

Metsän keskellä omat ajatukset vaihtuivat niin perusteellisesti toisiksi, että tuntui kuin aivoilleni olisi suoritettu ulosteensiirto. Vääränlainen bakteerikanta vaihtui terveempään sisältöön. Hartiat rentoutui, hengitys alkoi yrittämättä kulkea syvempään. Koko päivän mielessä pyörineet kuormittavat kelat tuntuivat kaukaisilta muistoilta tai kaverin kokemuksilta, joita tietenkin symppaa mutta ei ota henkilökohtaisena taakkana.

Olen täysin samaa mieltä. Jotenkin tuonne luontoon meneminen vain tuntuu niin hyvältä. Ja Helsinki ja pääkaupunkiseutu yleensäkin on siitä niin ihana paikka, että täällä pääsee julkisilla helposti luonnon helmaan.Ja kohteita on monia!Puhuttiinkin Raisan kanssa, että pitää oikeasti pyrkiä nyt syksynkin tullen kerran viikossa tekemään ihan arkisinkin joku tällainen retki.Lue myös:Mustasaari retkeilykohteenaOmahyväisyyden hyrskäyksiä SeurasaaressaSuomenlinna on erityisen ihana syksyllä ruskan aikaan

Previous
Previous

Sunnuntailapsen ensimmäinen kesä

Next
Next

Aloitin Kauppalehden kolumnistina