Raskausviikot 21–25: Vatsa ottaa spurtin
Jeskamandeer, munhan pitää nyt kiriä näissä raskaussaagan postauksissa, koska laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa (!!!) enkä usko, että bebben syntymän jälkeen jaksan pohtia enää tätä raskautta. Eli, nyt raskausviikkohorinaa tuutin täydeltä!
Raskausviikolla 21 korkkareissa keikistely onnistui vielä ihan hyvin Blog Awards -gaalassa, seuralaisenani Anna Karhunen (kuvan on ottanut Satu Nyström).
Samaisessa blogigaalassa jubailin pitkään muiden lilyläisten, kuten Lauran ja Elinan kanssa, ja tässä keskustelussa syntyi päätös siitä, että hittiläinen, mähän aloitan oman blogin. (Lisäksi Raisa ja Antti olivat juuri menneet naimisiin, ja koska molemmat ovat kovia Ensitreffit alttarilla -faneja, mun oli pakko pyytää ihanalta Maaret Kalliolta onnittelut niille.)
RV 21: Elämän parasta aikaa
Tässä vaiheessa mulla oli euforinen olo: voiko raskaana oleminen olla näin helppoa?! Olin voinut jo monta viikkoa ihan superhyvin. Hiukset kasvoi, fiilis oli korkealla ja olo oli mukavan pirteä. Etenkin kun etukäteen olin pelännyt, että raskaus olisi matka Danten helvetin yhdeksän piirin läpi, olin todella yllättynyt. (Mun rakas mammani on taannoin ystävällisesti ennustanut mulle, että vietän suuren osan raskausajastani sairaalassa tiputuksessa nestehukan vuoksi, koska mulla oli teininä niin infernaaliset kuukautiskivut sun muut oireet). Mutta! Pystyin helposti käymään salilla, lenkkeilemään ja liikkumaan pyörällä joka paikkaan.
Maha oli kuitenkin jo sen verran kasvanut, etten enää todellakaan voinut maata vatsallani, sen sijaan selällään pystyin olemaan edelleen lyhyitä aikoja.
Itse asiassa huomasin, että aina kun menin makaamaan sänkyyn selälleni, bebeto heräsi ja alkoi mellastaa. Ehkä se ei tykännyt siitä asennosta. Toisaalta mä nimenomaan halusin kiusata sitä, jotta se riekkuisi lisää, koska oli niin mukava tuntea sen liikkeitä. Välillä myös mietin, olinko kammottava tunkeutuja, kun vähän painelin vatsaa siinä toivoissa, että se potkisi, ja kun se potki, painelin lisää ja sitten se taas vastasi potkimalla.
Tässä vaiheessa aloin myös lauleskella yksin kotona, koska vauvan kuulo alkoi kehittyä.
Opin: Keskiraskauden auvoisa hehku pitää täysin paikkansa!
Tällä viikolla käytiin kavereiden kanssa Lahdessa mökillä katsomassa kauhhuelokuvia!
RV 22: Uneton Hermannissa
Mua alkoi vaivata kunnon unettomuus. Tosin mua vaivaa aina unettomuus, joten tässä ei sinällään ollut mitään uutta. Ongelmana oli kuitenkin se, että raskaana ei voi käyttää unilääkkeitä. Tähän joku poikkeuksetta aina kysyi: "Eikö edes melatoniinia?" Ei edes melatoniinia. Sitä paitsi melatoniini ei toimi mulle silloin, kun mua vaivaa sellainen "valvon kolme yötä putkeen" -stressiunettomuus.
Yhtenä yönä heräsin siihen, että vatsa sattui. Huomasin nukkuneeni sen päällä. Siitä tuli vähän kylmäävät fiilikset, että mitä jos mä isona valaana vaan liiskaan ton babyliiton tonne henkihieväriin. Mutta järkeiltiin Tikin kanssa aamulla, että luonto varmaan hoitaa tämän niin, että siksi just sitä vatsaa alkoi sattua, että muuttaisin asentoa.
Tyypin potkimiset muuttuivat koko ajan kovemmiksi, mikä oli kertakaikkisen ihanaa. Vauva alko olla läsnä.
Opin: Raskaana ei voi käyttää melatoniiia, lääkäriä on konsultoitu asiasta.
Tänä viikonloppuna käytiin Tikin kanssa Viking Gracella Love vacationilla. Harmitti kun ei voinut syödä parhaimpia juttuja buffasta, mutta muuten matka oli ihana.
RV 23: Legitiimi tekosyy horista yksin kotona
Mä aloin laulamisen lisäksi jutustella vauvalle. Tiki kysyi, että mitä mä sille sitten oikein puhun (se ei itse vielä suostunut jostain syystä puhumaan mun mahalle). No, mä kerron bebbelle tietysti, miten hyvä tyyppi se on ja miten me pidetään siitä jo nyt valtavasti. Koska musta voittajan itsetunnon rakentamista ei voi aloittaa koskaan liian aikaisin! Okei, en ole kyllä kutsunut sitä voittajaksi. Myöskään mitään muitakaan kokoomuslaisia arvoja en ole kertonut sille.
Ai niin! Tämä oli myös se viikko, jolloin rohkaistuin aloittamaan tämän blogin. Kerroin myös Facebookissa tilastani. Musta oli kiva kertoa jossain vaiheessa julkisesti asiasta, koska sitten sellaisille kavereille, joita ei ole nähnyt jostain syystä vähään aikaan mutta ne ovat kuitenkin hyviä ystäviä, ei tule se lapsi täysin puskista. Ja likejähän sillä metsästettiin – who am i kidding! (Kyllähän niitä tulkikin!)
Opin: Laivalla voi olla kivaa vaikkei olisikaan pelti kiinni.
Salilla ei vielä mitkään liikkeet kinnanneet kiinni, joskaan vatsalihaksia en enää tarkoitushakuisesti tehnyt.
RV 24: San hyvästit lenkkeilylle!
Viikko 24 tarkoitti sitä, etten voisi tehdä aborttia edes poikkeustapauksissa (paitsi jos lapsi uhkaisi mun henkeäni) ja toisaalta sitä, että jos vauva pyrkisi yllättäen ulos, se olisi pikkukeskonen, eli sitä hoidettaisiin. Nämä rajajutut on täyttä magiaa ja olen niin onnellinen, että koko ajatusta abortista ei tarvinnut missään vaiheessa miettiä. (Itsehän olen luonnollisesti vankka abortin kannattaja. Tai siis puolustaja!)
Tämä taisi olla myös viimeinen viikko, jolloin kävin lenkillä. Sen jälkeen vatsa alkoi tuntua liian isolta ulokkeelta semmoiseen pomputtamiseen.
Tämän viikon sunnuntaina haettiin Tikin kanssa myös äitiyspakkaus, jonka sai tilata sen rakenneultran jälkeen. Voi sitä riemun tunnetta, kun pääsi hypistelemään niitä kaikkia kauniita pöksyjä sun muita.
Opin: Suomen valtio rakastaa mun vauvaa <3
Mulla oli kova tarve seikkailla monenmoisissa kissanristiäisissä, koska ajattelin, että pian tämä ilo ja riemu on poissa mun elämästäni pitkäksi aikaa. Kuvassa eräänkin Tiia Rantasen kanssa Spaltilla herkuttelemassa.
RV 25: Harjoitussupistukset alkavat, otaksun?
Tässä vaiheessa aloin huomata, etten pysty enää syömään samoin kuin aiemmin. Alkoi tulla semmonen saastaisen ähky olo. Siis ihan semmonen, että mun vatsa on niin täynnä, että se räjähtää. Kyllähän sen nyt ymmärtää, jos siellä on semmonen 650 grammaa lihaa jo valmiina, niin ei sinne mahdu enää samanlaisia sodoman herkutteluhetkiä kuin aiemmin. Pitää siis syödä useammin ja vähemmän. (Näin jälkikäteen musta tuntuu, että se vatsan "täydeltä tuntuminen" oli oikeastaan jo sellaista harjoitussupistusta, koska silloin myös vatsa tuntui kivikovalta, eli vatsalihakset oli juntturassa.)
Lisäksi neuvolassa sanoivat, että mun piti aloittaa rautatabletit alhaisen hemoglobiinin takia. Voin kertoa teille, että viikko ilman kakkosen ulostuloa on niini sanotusti analöppenistä. ”Kun syöt rautaa, paskot ketjua”, äbä tokaisi vanhan kansanviisauden. Onneksi Tiki osti mulle paljon luumupilttiä. Se auttoi.
Beibin kanssa elokuvissa käyminen muuttui kiinnostavaksi, vaikkapa kun kävin katsomassa Bondia ensi-illassa, tyyppi möyrysi todella hurmoksellisesti. Tosin luultavasti se johtui ihan vain siitä, että se kuuli Daniel Craigin seksikkään äänen. (Kyllä sekin varmasti jo ymmärtää Craigin päälle.)
Opin: Daniel Craig oli todella, todella kuuma myös neljännessä Bondissaan.
Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:
Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra