Raskausviikot 7–9: klassiset kännihuijaukset ja sodoma-mässäilyä
No niin, koska viime postaukseen mun alkuraskauden horinoista ei tullut ollenkaan vihakommentteja (vaan päin vastoin, ihan superkivoja ja lämpimpiä tarinoita siitä, miten ihmiset ovat saaneet tietää raskautumisestaan), uskaltaudun jatkamaan tätä pikku juttusarjaani, jossa avaan ruumiin- ja mielentoimintojani raskausviikkojen ajalta.
Haluan kuitenkin jälleen esittää disclamerin, että nämä tuskin kiinnostavat niitä, jotka eivät ole raskaana. Tällä kertaa puhutaan mm. puupista ja siitä, miten ne liittyy meidän beben työnimeen... Teitä on nyt varoitettu.
Jo seiskaviikolla preggo-kortti alkoi viuhua, eli siis sain kaverin grillijuhlissa paikan riippumatosta ja alkoholittoman drinkin heti käteeni.
RV 7 Kliseinen pahoinvointi alkaa
Huono olo, vanha kuomaseni, sieltähän sinä saavuit. Seiskaviikolla alkoi semmonen pieni kuvottava olo, joka saapui erityisesti silloin, kun istuin näyttöpäätteen edessä, ja etenkin aamuisin. Eli lilyläiset, kesällä luin teidän juttujanne syvän kuvotuksen vallassa!
Tosin ennemminkin diagnosoin itselleni kesällä puhkeavan työallergian kuin että kyse olisi ollut mistään raskauspahoinvoinnista.
Ja olin kyllä blessed, koska mulla ei ollut missään vaiheessa vaikkapa niin kauhea olo, että olisin laatannut menemään. Eli siis: paljon sympatiaa niille, joilla oli oikeasti huono olo. Huonovointisuus kesti viikolta 7 viikolle 13, eli noin seitsemän viikkoa.
Lisäksi mua myös väsytti aika paljon. Mutta salilla käyminen, pyöräily raikkaassa ilmassa ja lenkkeily auttoi kaikkeen.
Juhannuksena oltiin kavereiden kanssa Suomenlinnassa, ja oli pakko horista jostain ”närästyksestä” (öö, en ole koskaan kokenut, niin en tiedä, millaista se edes on), jonka vuoksi en voi juoda alkoholia. Meni läpi, koska ei mun kaverit ole mitään kyyliä.
Opin: Huonoon oloon auttaa hedelmät, mehu, ulkoilma ja muu ajateltava. Työallergiaan auttaa semmoset työkaverit, joiden kanssa voi viettää iltapäivällä tunnin laitoskahveilla A-lehtien terassilla.
Kasiviikolla käytiin seilaamassa Turun saaristossa. Ostin pikkuveljen kanssa viime kesänä purjeveneen. Suunnitelmana on kasvattaa tosta lapsesta snobi menestyvä suomenruotsalainen, joten kai ny sentään purjevene pitää olla.
RV 8 Raskaana saa sodoma-mässäillä
Mielihalut shmielihalut. Mun teoriani on se, että ei raskaana ole mitään erityisiä mielihaluja, mitä ei muulloin olisi. Ainahan mun tekee mili Jacky makupalaa!
Kyse on vain siitä, että koska ihminen joutuu kieltäytymään alkoholin nautinnoilta, hän etsii epätoivoisesti jotain korvikkeita tällä ihanuudelle. Lisäksi ajattelin, että jos en tunge nyt punaviinin tuomia kaloreita kehooni, minulla on oikeus laittaa sinne jotain korvaavaa.
Ja tämä kaikki ajoi mut yhtenä lauantaina kello 23 paistamaan pannukakun. Olin ajatellut pannaria jo pitkään, ja yhtäkkiä päähäni iskostui, että mä ansaitsen semmosta just nyt!
Niinpä sitten veivasin taikinan kasaan. Mutta kun sain tekeleeni viimein uuniin, alkoi ramasta ihan kamalasti ja pannarin valmistumisen odotteleminen oli todella tylsää hommaa. Heti kun sain sen ulos uunista, kellahdin sänkyyn nukkumaan.
Mutta, seuraavana aamuna pannari kyllä maistui!
Opin: Ei kaikille tule mielihaluja missään vaiheessa – mutta itselleen voi kyllä antaa jos jonkinmoista tekosyytä päästä herkuttelemaan, ja siinä ei ole mitään väärää!
Ysiviikolla oli tiukka koettelemus, kun olin kaasona pikkusiskon polttareissa (kuvassa meidän joukkue on voitolla kuplafutiksessa, jota voin muuten suositella ihan kaikille, törkeän hauskaa!). Koska mä olen da ultimate polttari-lover ja -järjestäjä (kerron tästä myöhemmin joskus), polttarit kestivät perjantaista maanantaihin. Olin luonnollisesti "tuhannen tuiskeessa" koko tämän ajan. Talkin about serious kännilarppaus!
RV9 Raskausoireet tekivät raskaudesta todellisemman
Mun ruumiiseen ilmaantui lisää oireita: välillä pyörrytti, kun nousi sängystä liian nopeasti (neuvolassa kävi ilmi, että verenpaine on tosi alhainen). Lisäksi nivusia saattoi vihloa, jos teki jotain vatsalihaksia vaativaa hommaa (esim seisomaan nouseminen). Huono olo oli edelleen läsnä, sillee taka-alalla.
Ja seuraavaksi tarjoan teille aivan liikaa tietoa, olkaa hyvät: ilmavaivat. Puuppaa alkoi puskea. Shiiiit. Käytiin Tikin kanssa tuolloin keskustelu, jossa mä pyysin sitä keksimään työnimen sille bebelle, kun semmoset on niin söpöjä! Sanoin, että se voi vaikka olla jostain elokuvasta, niistähän se tykkää. Tiki ehdotti lakoniseen tapaansa ”Komisario Palmun erehdys.” (Whaaaat? Mikä nimi se semmonen on?!) Mä taas vastasin, että pikemminkin ”Kaasua, komisario Palmu.”
No, kutsuttiin sitä loppujen lopuksi sitten vain nimellä Komisario Palmu. (Yksi vaihtoehto olisi vielä ollut ”Kesä ilman vodkaa, komisario Palmu”.)
Olin myös edelleen aika hysteerisissä tiloissa sen suhteen, että jotain ihan varmasti tapahtuu, ja siksi en uskaltanut vielä oikein kertoa kellekään, paitsi perheelle ja sisaruksille. Samaan aikaan tuntui niin friikiltä olla kertomatta, koska se oli suurinpiirtein ainoa asia, mitä päässä liikkui. Olo ystäviin oli aika etääntynyt, koska elämässä tapahtui suurta ja massiivista, ja sitten piti kuitenkin vaan lätistä jotain triviaalia kuulumista.
Ja koska en ollut kertonut tästä, raskaus myös tuntui vähän vähemmän todellista. Sanat tekevät mielestäni asioista todellisempia. Sinällään kertomattomuus oli typerää, koska jos olisikin käynyt huonosti, olisin yhtä lailla joutunut kertomaan siitä niille ystäville.
En antanut edes itselleni lupaa haaveilla tulevasta isosta vatsasta tai talvella syntyvästä ihanasta bebestä.
Viikko huipentui siskon eeppisiin kolmen päivän polttareihin, joista selvisin seuraavin toimivin alkoholinhuijauskonstein:
- Mulla oli koko ajan mukana mansikkasiideripullo (koska sitähän tämä Kulttuurikodin kasvatti aina juo), jonka täytin salaa mansikkajaffalla.
- Kerroin siunatusta tilastani muille kaasoille, niin tehtiin onnistuneita skumppalasivaihdoksia, eli kun olin juonut omani, vaihdoin sen jonkun kanssa. Esimerkiksi, kun oltiin limusiinin kyydissä (yllä), kaverini Eeva joutui juomaan kahden eestä.
- Join myös alkoholittomia oluita lasista.
- Multa nähtävästi onnistuu semmonen humalikon esittäminen aika helposti. Pelottavaa.
Opin: Vaikka viidennes raskauksista päättyy keskenmenoon, niin pitää muistaa, että 80 prosenttia päättyy hyvin. Stressaaminen tai pelkääminen ei siinä auta mitään.
Mua kiinnostaa tietää:
Mitkä on teidän Klassisimmat alkoholihuijaustemput? Entä jäittekö jollekulle kiinni?
Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:
Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra