Raskausviikot 36–39: Uusi elämä alkaa
Lol! Nyt kun Alppu täyttää ihan just vuoden (5.2.), on aika saattaa tämä jumalattoman pitkä raskausviikkosaaga päätökseen. Tässä, viimeinen osa!
RV 36: Elämä on ihanaa!
Viikolla 36 aloin olla taas euforisessa tilassa. Olin sopinut hitosti treffejä kavereiden kanssa, kävin päiväleffanäytöksissä, vesijuoksin Märskyssä, Yin-hot-joogasin (ja kävin "yksillä" joogan jälkeen, siis yksillä alkoholittomilla), saunoin Vihdissä ihanassa tyttöporukassa ja juhlin ystäväni Ellan kolmekymppisiä. Mulle järjestettiin jopa babyshowerit! Viiko oli aivan täydellinen. Kaikki vatsan tuomat fyysisetkin ärtymiset katosivat, ja oikein fiilistelin pian häviävää mahaani.
No okei, sitä vähän varjosti se, että lapsi oli edelleen perätilassa, mutta no, minkäs teet! Magneettikuvauksissa kuitenkin selvisi, että mun lantio on synnyttäjän lantio, eli vauva mahtuu vaikka missä asennossa ulos.
Opin: Murheen alhosta pääsee, jos vähän hommaa itselleen kivaa tekemistä.
RV 37: Jaksaa jaksaa!
Treenasin, koska voin hyvin.
Lähdin myös Turkuun vielä kerran ilman vauvaa. Olin tehnyt kalenteriin etukäteen listan, keiden kaikkien kanssa haluan lounastaa. Turussa esimerkiksi Mari ja Ari oli nähtävä! Oli ihanaa käppäillä jokirannassa ja oikein fiilistellä elämää. Tuolloin mietin syntyjä syviä ja koin sellaista ihanaa rauhaa ja toiveikkuutta.
Opin: Välillä on ihana piehtaroida itsessään.
RV 38: Hommat hoitoon
Musta alkoi tuntua, että pian saattaisi tapahtua jotain. Supisteli, ähisin, en oikein nukkunut enää kunnolla.
Tein viimeisiä duunijuttuja ja järjestelin vauvan tavaroita huolella. Käytiin esimerkiksi ostamassa lipasto vauvalle Ikeasta. Päätin koota sen viikonlopun aikana, koska musta tuntui siltä, että ensi viikolla se syntyisi. Ja olin oikeassa! (Mulla on muuten Ikea-kamojen kokoomisfiksaatio, rakastan rakastan koota niitä. Jopa ihan viimeisillään raskaana en voinut antaa sitä iloa Tikille.)
Opin: Laita kaikki valmiiksi beeboa varten, niin kyllä se sitten syntyy!
RV 39: Kaikki sen arvoista!
Tiistaina Kättärillä ultrassa kävi ilmi, että lapsivettä on liian vähän. Paniikki! Itketti! Pelotti! Synnytys päätettiin käynnistää seuraavana päivänä. Perätilasynnytyksen käynnistäminen, mihin hittoon mä olen oikein ryhtymässä?!!! Mutta onneksi ryhdyin.
Keskiviikkona menin Kättärille käynnistysoperaatioon. Sitä käynnistettiin ja käynnistettiin.
...ja käynnistettiin, myös torstaina. Koko eeppisen synntystarinan voi lukea täältä.
Mutta niin vain perjantaina, ajassa 12.46 meidän ihana pieni Runebergin torttu syntyi. Ja se oli parasta mitä mulle on ikinä, koskaan, milloinkaan tapahtunut.
Opin: Vaikka raskaus olisi millainen, jos palkintona on elävä lapsi, se on ihan kaiken, siis kaiken, sen vaivan arvoista.
Ps. Raskaussaaga kokonaisuudessaan:
Raskausviikko 13 eli ensimmäinen ultra