Parisuhde, Kaupallinen yhteistyö Julia Thuren Parisuhde, Kaupallinen yhteistyö Julia Thuren

Näin säästän läheisiäni, jos joudun onnettomuuteen

Kaupallinen yhteistyö: Lexly

Sain juuri edunvalvontavaltuutuksen tehtyä. Olo on helpottunut, mutta samaan aikaan myös vähän järkyttynyt. Tein valtakirjan Lexlyn verkkopalvelussa, ja minulla meni tekemiseen puolisen tuntia.

Olin nimittäin jo etukäteen päättänyt muutamia juttuja: jos minä joudun koomaan tai sellaiseen tilaan, etten pysty hoitamaan omia asioitani (tyyliin laskujen maksamista, puhelinliittymän sulkemista, postin avaamista, vakuutusjuttuja), niin haluan, että puolisollani on kaikki mahdolliset oikeudet hoitaa niitä.

Read More
Mitä ikinä se vaatiikaan
Kuulumisia Julia Thuren Kuulumisia Julia Thuren

Mitä ikinä se vaatiikaan

Yksi oman elinaikani vaikuttavimpia puheita on EKP:n silloisen pääjohtaja Mario Draghin puhe heinäkuussa 2012. Siinä Euroopan keskuspankki tekee kaiken voitavansa, jotta talouskriisistä selvitään ja euro pelastetaan.

Whatever it takes.

Read More
Rikki Bondista
Kulttuuri, Suosittelen Julia Thuren Kulttuuri, Suosittelen Julia Thuren

Rikki Bondista

Mitä tässä voi sanoa? Olen ollut koko päivän aivan uskomattoman hajalla siitä, että viiden Daniel Craigin Bond-elokuvien putki on nyt päättynyt. 15 vuotta, 5 elokuvaa – melkein puolet minun 34-vuotisen tomumajan vaelluksesta täällä. Vuonna 2006, kun Casino Royale ilmestyi, olin vielä nuori naiivi tyttönen.

Read More
Uusi blogi on auki
Horina Julia Thuren Horina Julia Thuren

Uusi blogi on auki

Aikamoista, uusi Juliaihminen-saitti on nyt auki! Ajattelin tehdä nyt niin, että kirjoittelen tänne muutaman postauksen itsekseni, kertomatta kellekään että sivu on auki. Näin saan vähän totuteltua tähän pohjaan.

Read More
Käytetyn puhelimen matka alkaa, miten varmistaa tietoturva?
Vastuullisuus, Kaupallinen yhteistyö Taru Salokangas Vastuullisuus, Kaupallinen yhteistyö Taru Salokangas

Käytetyn puhelimen matka alkaa, miten varmistaa tietoturva?

Kaupallinen yhteistyö: Elisa

Suosin sitä, että kaikki käytetään itse loppuun. Mutta ymmärrän realiteetit. Vaikkapa joissain duuneissa tarvitaan aina uudempaa puhelinta ja siksi vanhasta pitää päästä eroon. Tällöinkin oma puhelin kannattaa viedä Fonumille tai tehdä netissä arvio siitä, millä Fonum voisi ostaa puhelimen.

Read More
Nämä asiat olisi pitänyt miettiä ennen yrittäjäksi ryhtymistä
Työ, Kaupallinen yhteistyö Taru Salokangas Työ, Kaupallinen yhteistyö Taru Salokangas

Nämä asiat olisi pitänyt miettiä ennen yrittäjäksi ryhtymistä

Kaupallinen yhteistyö: UKKO.fi

Kaikki, jotka miettivät yrittäjyyttä nyt, niin ensimmäinen askel voisi olla UKKO.fi:n Yrittäjyyskoulu. Se on olemassa sitä varten, että yrittäjäksi lähteminen olisi mahdollisimman helppoa. Se on avoin ja ilmainen tietopankki kaikille yrittäjille ja yrittäjyydestä vielä haaveileville.

Read More