Fyysinen ja henkinen romahdus eli raskausviikot 5–8
Raskauspostaussarja jatkuu! Kaikessa vauvahuurussa yritän nyt saada purkkiin tämän pikku juttusarjan, joten täältä tullaan!
RV 5: Aloin kertoa asiasta ystäville aika nopeasti
Tällä kertaa en jaksanut sellaista "salailen raskauttani viikolle 12 saakka", vaan kerroin asiasta kaikille kavereille heti kun näin heidät livenä. Samana päivänä, kun tein raskaustestin, kerroin muistaakseni jo Raisalle, seuraavana päivänä siskoille ja sitten heti viikonloppuna Mariannalle ja Mirjalle, kun nähtiin. Tykkäsin kyllä silloin ensimmäisessä raskaudessa siitä mystiestä salailumeiningistä, se vähän kuului siihen fiilistelyyn. Tällä kertaa uutinen ei ehkä ollut niin grande, etenkin kun olin maininnut kaikille ystäville, että "kesäloman jälkeen aletaan sitten yrittää toista lasta".
Olen miettinyt tätä kertomisasiaa. Tuntuu, että siihen liittyy jonkinlaista taikauskoa, että "jos kerron, niin huonosti menee" tai "jos iloitsen jo tässä vaiheessa, se osoittaa universumille minun olevan jotenkin ylimielinen kanttura ja sitten universumi kostaa". Mutta sitten aina muistan, että ai niin, minä olen rationaalinen, tieteeseen uskova ihminen, ja tietyllä tapaa tällaisten syy-seuraussuhteiden päästä keksiminen ja ajatus siitä, että iloitseminen on ylimielistä, on ihan huttua!
Oikeastaan raja menee vain siinä, että kenelle haluaa kertoa mahdollisesta alun ajan keskenmenosta, jos niin ikävästi tapahtuu. Niitäkin on lähipiirissä ollut, ja tieteeseen uskovana ihmisenä hahmotan todennäköisyydet tälle.
Toisaalta erinäisissä töissä (kuten Noin viikon studiolla ym) kerroin raskaudesta varmaankin vasta joulun tienoilla ihan vain siksi, että tuntui jotenkin kummallisen henkilökohtaiselta yrittää tunkea tällaista keskustelua johonkin väliin. Ehkä siinä vaiheessa olisi voinut, kun Anders ja Janne kertoivat, miten "mikään ei elämässä ole ollut niin raskasta kuin toisen lapsen vauvavuosi".
Hahaha, olisi voinut olla luonteva paikka mainita, että btw, semmosta tässä venaillaan. Mutta en saanut silloinkaan jotenkaan sanaa suustani.Joku omituinen energiapiikki sai minut menemään neljän kuukauden tauon jälkeen salille. Sairasta menoa.
RV 6: Kuvittelin kaiken jatkuvan normaalina ikuisesti
Minulla on tapana olla vähän kaiken suhteen (ajankäytön, vointini, ehtimiseni) ylioptimistinen ja luulla itsestäni suuria. Koska olin ollut neljä viikkoa raskaana ja voinut hyvin, ajattelin, että näillä mennään loppuun saakka. Trollolloo. Mutta päivät 6+0–6 voin oikein mainiosti ilman mitään oireita.Viikonloppuna Tiki lähti Alpun kanssa Tampereelle, ja minä sain olla perjantaista sunnuntaihin kotona löllyen. Toisaalta ilmeisesti olen ollut kuitenkin vähän stressaantunut tässä vaiheessa, sillä 7.9. olen kirjoittanut päiväkirjaani kokonaisen sivun ranskalaisilla viivoilla asioita, joista olen huolissani.
(Tämä on kanssa yksi tapani, kirjoitan stressin aiheitani ylös, jotta voin nauraa niille myöhemmin halveksuvasti – mikä typerys tuolloin olinkaan!)
Syyskuun alun huolia olivat esimerkiksi:
Ehdinkö kirjoittaa parisuhdekirjan loppuun
Mitä jos ihmiset halveksuvat tuota rahakirjaa
Miksi meidän koti on näin sotkuinen
Mitä sitten teen, jos iskee eeppiset raskauspahoinvoinnit
Inhottavaa, kun en kykene olemaan aikuinen vaan kiukuttelen kun Alppu kiukuttelee
Mitä jos en saa imetystä loppumaan ennen toukokuuta ja minusta tulee tandemimettäjä?! Se ei sopisi minun identiteetilleni!
Mitä jos raskaana oleminen on ylipäänsä ihan kenkkua!!!
Sitten tällaisten huolilistojen perään yleensä tapaan kirjoittaa sellaisia lohtulistauksia sellaisessa always look on the bright side of life -hengessä:
Kirjan julkkarit on pian, tuskin edes niin moni sitä lukee, ihme narsismia ajatella, että ihmisiä kiinnostaisi niin paljon, että he jaksaisivat halveksua
Saan viikonlopun vapaaksi!
Mulla on maailman kivoimmat ystävät
Alpun vaipattomuus on mullistanut meidän elämän ja vienyt sen täysin uudelle levelille
Jääkaapissa on Jacky Makupalaa
RV 7:Aamu-, päivä- ja yöpahoinvointi iskevät karvaasti
Ja kyllähän ne pahonvoinnit sitten ilmaantuivat. Jopa niin hc meiningillä, että heräsin parina yönä huonovointisuuteen. En tosin taaskaan koko raskauden aikana laatannut kertaakaan (en ole kovin herkkä oksentelemaan, joskus toivoisin että olisin, koska se on aina niin katharttista!).
Pahinta oli, että tällä kertaa olin paitsi fyysiesti huonovointinen, olin myös koko syksyn henkisesti aika heikoilla, ja se alkoi about tällä viikolla. En tiedä oliko kyse hormoneista vai mistä, mutta yhtäkkiä huomasin, että hoen itselleni mantranomaisesti: "Sä olet täysi paska" tai "Uskomaton luuseri".
Tiedostin tämän ongelman, mutten saanut sitä ratkeamaan mitenkään.
Kyse oli varmasti paljon siitä, että tein niin paljon sellaisia epämukavuusalueen uusia hommia, kuten tv-duunia, julkaisin kirjan ja podcastin, ja nämä kaikki olivat vähän sellaista julkista yleisön kritiikille altista työtä. Jännä homma oli se, että ilkeää palautetta ei tullut yhtään, joten ilmeisesti ajattelin, että parempi sitten alkaa itse omaksi kriitikokseni ja kertoa aina yksityiskohtaisesti itselleni, kun epäonnistun millon missäkin. Homma meni niin huonoksi, että olin loppusyksystä ihan palasina ja yritin saada neuvolasta jotain keskusteluapua, mutta sitähän ei sieltä tullut.
(No, tästä ränttään vähän myöhemmin lisää!)
RV 8: Ensimmäinen neuvola!
Neuvolaan raskausasiakkaana (-potilaana?) paluu tuntui ihan sellaiselta deja vulta ensimmäiseen raskauteen. Ai niin, tällaista tämä oli, nyt pissataan tikkuun ja mitataan proteiiniarvoja verestä (tai jotain?), nyt punnitaan ruhoa ja jutustetaan mukavia!Ensimmäisillä neuvolakerroilla Tiki kävi tunnollisesti, mutta jossain vaiheessa minulle tuli sellainen olo, että mitäs hittoa se nyt aikaansa tuhlaa tällaiseen, ja tämän jälkeen se ei enää tullut. Etenkin noilla alun käynneillä itsellänikin oli sellainen olo, että voisinko lähettää vain jonkun assarin pyörimään sinne neuvolaan.
Rakastan siis tietenkin suomalaista neuvolasysteemiä, mutta pieni kritiikin sana: se on mennyt tosi paljon sellaiseksi, että siellä terkka esittelee erilaisia nettisivuja, joilla voi itse käydä vähän katselemassa omalla vapaa-ajallaan. Kun itse oli mega kiireinen työssään, tulee sellainen olo, että voisiko nämä nettisivut vain lähettää sähköpostilla linkkinä.
Okei okei, on hyvä että jokainen odottava äiti saa ihmiskonkatkin terveydenalan ammattilaiseen, toivon mukaan siinä kohdassa ongelmista voisi kertoa ja ennaltaehkäistä niitä. Mutta tosiaan, kun itse valittelin loppusyksystä ongelmistani itkemällä neuvolassa yhden kokonaisen tunnin, en kuitenkaan saanut niihin minkäänlaista apua, niin vähän kyynisyys systeemiä kohtaan iski.
No, tällä kertaa minun neuvolatyyppini on ollut hirmu ihana, ammattitaitoinen ja kuuntelee mahtavasti, joten hänestä en an sich valita. Resurssien puutteesta sen sijaan valitan. (Ja tähän peilattuna: ihan todella idioottimainen ehdotus Kokoomukselta laskea Helsingin veroprosenttia. Älkää nyt herran jumala sitä tehkö!!)
Loppuun vielä raskausviikkotunnelmointia videomuodossa, nauttikaa!
Raskausviikot 5–7
Lue raskaussarjan kaikki osat:
RV 0–4 positiivinen raskaustesti!
RV 5–8 fyysinen ja henkinen romahdus
RV 9–12 ensimmäinen ultra ja unohdettu vuosipäivä
RV 13–18 Alppu saa tietää tulevasta sisaruksestaan
RV 19–23 puolivälissä helpottaa
RV 24–30 humpuuttelua ja hyvää mieltä